Uravalinnat ja tasa-arvo

  •   
  •   
  •   

 

Suomessa ammatinvalinta on vahvasti sukupuolittain jakautunutta. Vain 13 prosenttia työvoimasta toimii niin sanotussa tasa-ammatissa, jossa molempien sukupuolten osuus on vähintään 40 prosenttia. Valtaosa miehistä työskentelee perinteisesti miesvaltaisilla aloilla, ja naiset puolestaan työskentelevät pääosin naisvaltaisilla aloilla. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) aikoo nyt puuttua tähän työelämän sukupuolittumiseen kampanjalla (1), joka on suunnattu nuorille, opettajille, opinto-ohjaajille ja vanhemmille.

 

Työttömyys

 

Miesten tasa-arvo ry:n mielestä työ- ja elinkeinoministeriön pitäisi olla ensisijaisesti huolissaan siitä, että miesten työttömyys on huomattavasti yleisempää kuin naisten. Miesten on myös vaikeampi työllistyä kuin naisten (2). Tärkeintä, niin sukupuolten välisen tasa-arvon, kuin kansantalouden, kannalta olisi löytää työttömille miehille työtä. Se, löytyykö töitä miesvaltaisilta tai naisvaltaisilta aloilta on aivan toissijaista. On työttömien ja vaikeasti työllistyvien miesten halventamista väittää, että ongelmat olisivat ratkaistavissa tuosta vain ”asennemuutoksella” (3). Koska alaa ei vaihdeta aivan kädenkäänteessä, on realistisinta odottaa, että uusia työpaikkoja tulisi yrittää luoda ensisijaisesti aloille, joille työttömien miesten siirtyminen olisi kaikkein helpointa.

 

Tasa-arvon todellinen merkitys

 

Miesten tasa-arvo ry korostaa, että sukupuolten välinen tasa-arvo ei suinkaan tarkoita sitä, että jokaisella alalla toteutuisi 50/50 – sukupuolijakauma. Tasa-arvo tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ihminen voi sukupuolestaan riippumatta yrittää hakeutua sellaiselle alalle, joka häntä itseään kiinnostaa, vaikka se ei olisikaan ns. perinteinen uravalinta. Koska ammatinvalinta on nykyisin jokaisen vapaasti tehtävissä, on työ- elinkeinoministeriö ilmeisesti sitä mieltä, että ihmiset tekevät ”vääriä” valintoja ja että viranomaisten tehtävänä on ohjata valinnanvapauttaan väärinkäyttävät lapset ja nuoret oikeaan suuntaan, hyvällä tai pahalla.

 

Miesten tasa-arvo ry kaipaa työ- ja elinkeinoministeriöltä lisäperusteluja tälle kampanjalle. Mitä pahaa siinä on, että sairaanhoitajien enemmistö on naisia tai rakennustyöläisten enemmistö miehiä? Mitä haittaa siitä konkreettisesti aiheutuu näiden alojen työn tuloksien tai kansantalouden kannalta? Kampanjointi ei ole ilmaista, joten sen tarpeellisuus on kyettävä perustelemaan kunnolla. Entä, jos pelkkä kampanjointi ei riitä muuttamaan nuorten valintoja toisenlaisiksi? Mihin toimiin työ- ja elinkeinoministeriö aikoo ryhtyä seuraavaksi? Ollaanko seuraavaksi siirtymässä pakkotoimiin ja kiintiöihin?

 

Miesten tasa-arvo ry toteaa, että olisi hyvä, jos esimerkiksi opettajien joukossa olisi enemmän miehiä, sillä naisopettajien on todettu keskimäärin helpommin syrjivän arvostelussa poikia (4). Lisäksi miesopettajat toimisivat hyvinä roolimalleina sekä pojille, että tytöille. Lääkärien, sairaanhoitajien ja muun terveydenhuoltohenkilökunnan joukosta pitäisi löytyä tarpeeksi miehiä miespotilaiden hoitoa varten, sillä joissain tilanteissa voi olla hyvä, jos terveydenhuollon asiakas voi kääntyä omaa sukupuolta edustavan henkilön puoleen. Miesvaltaisista ammateista naisia on varmasti syytä löytyä vaikkapa poliisien tai vartijoiden joukosta jo ihan turvatarkastuksien suorittamista varten. Missään näistä tapauksista alan nais- tai miesvaltaisuus ei sinällään ole ongelma, vaan kysymys on asiakaskunnan tarpeiden tyydyttämisestä. Eikä se edellytä minkään alan muuttamista ns. tasa-ammatiksi. Edes opettajakunnan osalta tämä ei ole tarpeen, sillä arvostelun oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta on huolehdittava ensisijaisesti muiden keinojen, kuten koulutuksen ja arvosteluperusteiden uudistamisen kautta.

 

Koulutus on kaiken A ja O

 

Miesten tasa-arvo ry:n mielestä keskeinen syy työelämän sukupuolittumiseen löytyy koulutuksesta. Nykyisin koulussa paremmin pärjäävät tytöt vievät paremmilla arvosanoillaan ja keskiarvoillaan haluamansa opiskelupaikat niin toisen asteen koulutuksessa kuin korkeakoulutuksessakin, ja poikien on tyytyminen siihen, mitä jää jäljelle (5). Ei ole kummallista, että lääkäri- tai opettajakunta on niin kovin naisvaltaista, kun poikien saumat päästä näiden alojen koulutukseen ovat niin huonot. Moni jättää suosiolla jopa hakemisen väliin, kun tietää, ettei mahdollisuuksia tulla valituksi juuri ole. Tilanne muuttuisi huomattavasti, jos poikien oppimistuloksia ja koulumenestystä saataisiin parannettua. Silloin näille nykyisin naisvaltaisille aloille hakeutuisi varmasti nykyistä enemmän miehiä. Viranomaisten on vain puututtava koulujärjestelmän epäkohtiin, kuten edellä mainittuun poikia syrjivään arvostelukäytäntöön, kovin ottein. Miesten tasa-arvo ry:n mielestä valtionhallinnon niukkoja resursseja ei pitäisi tuhlata kampanjointiin, vaan ne pitäisi suunnata koulutuksen tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseen.

 

Uhkakuvat

 

Miesten tasa-arvo ry pelkää työ- ja elinkeinoministeriön kampanjan johtavan pahimmillaan siihen, ettei perinteisestä ammatinvalinnasta haaveileva poika tai tyttö saa enää koulusta tarvitsemaansa tukea, opastusta ja kannustusta, vaan törmää vastustukseen. Ei ole mitään järkeä patistaa nuorta uralle, joka ei häntä itseään lainkaan kiinnosta. Ennemmin tai myöhemmin motivaation puute tulee kostautumaan. On päinvastoin pidettävä huoli siitä, että jokainen nuori saa kiihkotonta ja asiallista opintojenohjausta, jossa häntä tuetaan juuri siihen suuntaan, johon hänen oma motivaationsa ja taipumuksensa ovat viemässä, olivatpa hänen valintansa perinteisiä tai perinteitä rikkovia. Osana tätä opintojenohjausta voidaan toki pyrkiä siihen, etteivät nuoret antaisi traditioiden, kaveripiirin mallin, perhepiirin odotusten tai eri alojen imagon estää heitä tekemästä valintojaan vapaasti, mutta nuorten vapautta valita itse tiensä on kunnioitettava.

 

_________________________________________________________

 

Lähteet:

 

(1)

http://www.hs.fi/tyoelama/Ministeri%C3%B6+puuttuu+ammattien+sukupuolittumiseen+kaksimielisell%C3%A4+kampanjalla/a1409276277525

 

(2)

http://www.hs.fi/talous/a1400574865264, http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomyys+kurittaa+miehia+ja+nuoria/a2063135, http://yle.fi/uutiset/miesten_tyottomyysaste_jo_lahes_10_prosenttia/6591320, http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_02_14_Tutkimuksia_4_12_Harkko.pdf

 

(3)

http://yle.fi/uutiset/tyoministeri_miesten_tyollistyminen_vaatii_asennemuutosta/7348133

 

(4)

http://www.independent.co.uk/news/education/education-news/female-teachers-accused-of-giving-boys-lower-marks-6943928.html, http://people.terry.uga.edu/cornwl/research/cmvp.genderdiffs.pdf

 

(5)

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tyt%C3%B6t+t%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4t+ammattikoulun+suosikkilinjat/1135256436260 , http://yle.fi/uutiset/yliopistojen_opiskelijavalinnat_julki/6734881

Comments are closed.