Kansainvälinen miestenpäivä (19.11.) kalenteriin

  •   
  •   
  •   

Miesten tasa-arvo ry:n ja Gender Egalitarian Finland ry:n yhteinen esitys Kansainvälisen miestenpäivän lisäämisestä kalenteriin

ESITYS

Miesten tasa-arvo ry ja Gender Egalitarian Finland ry esittävät, että Helsingin yliopiston almanakkatoimisto lisäisi Kansainvälisen miestenpäivän (19.11.) kalenterin merkkipäiväksi.

PERUSTELUT

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19. päivä marraskuuta.

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään sukupuolten välisen tasa-arvon ja miesten sekä poikien oikeuksien edistämiseksi. Päivän viettämisellä pyritään lisäämään tietoisuutta miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista ja heihin kohdistuvasta syrjinnästä. Päivän tarkoituksen on edistää positiivista mieskuvaa ja huomioida miesten ansioita. Kansainvälistä miestenpäivää on vietetty ainakin 70:ssä eri maassa jo vuosia. Päivän viettoa on suunniteltu jo 1960-luvulla, mutta nykyiselle paikalleen päivä on vakiintunut vasta vähitellen. Päivän vietto on saanut alkunsa kansalaisjärjestöjen aloitteesta, mutta Trinidad ja Tobago oli ensimmäinen maa, jossa päivä on noteerattu kunnolla vuodesta 1999 lähtien, ja siitä lähtien päivän vietto on levinnyt ja vakiintunut. UNESCO:n taholta on osoitettu tukea kansainvälisen miestenpäivän viettämiselle. EU-maista Romania on toistaiseksi vienyt kansainvälisen miestenpäivän viettämisen pisimmälle säätämällä asiasta lain.

Kansainvälisen miestenpäivän lisääminen suomalaiseen kalenteriin on perusteltua tasa-arvosyistä. Kansainvälinen naistenpäivä on merkitty kalenteriin, joten sukupuolten tasa-arvon edistämisen ja tasapuolisuuden sekä oikeudenmukaisuuden hengessä olisi myös miehet ja pojat syytä huomioida omalla merkkipäivällään Isänpäivä tai tasa-arvon päivä eivät sitä korvaa. Suomessakin miesten ja poikien oikeudet sekä tasa-arvo-ongelmat ovat jääneet, miesasialiikkeen jatkuvasta ja ansiokkaasta työstä huolimatta, hyvin vähäiselle huomiolle. Kansainvälisen miestenpäivän lisääminen suomalaiseen kalenteriin virallisena merkkipäivänä edistäisi omalta osaltaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja tekisi oikeutetuksi nostaa esiin miesten ja poikien asioita nykyistä vahvemmin.

Kansainvälisen miestenpäivän vietto sopii suomalaisittain mainiosti marraskuulle, sillä Suomessa jo vuosia vietetty Miessakit ry:n johdolla marraskuussa miesten viikkoa ja Tampereella miespäiviä. Kansainvälisesti marraskuussa miesasia on esillä esimerkiksi eturauhassyövän vastaiseen työhön varoja keräävän ja syöpätietoisuutta edistävän Movember-kampanjan kautta. Isossa-Britanniassa on puolestaan Kansainvälisenä miestenpäivänä keskitytty mm. ainakin kehittyneiden maiden ongelmaksi nousseisiin miesten itsemurhiin (n. 80 % itsemurhista tekevät miehet). Kansainvälisen miestenpäivän nimeäminen viralliseksi merkkipäiväksi myös Suomessa täydentäisi tätä kokonaisuutta hyvällä tavalla ja olisi Suomi 100 -juhlavuoden teeman, ”Yhdessä”, hengen mukaisesti tuomassa maahamme yhdenvertaisuutta merkkipäivien viettoon.

Comments are closed.