Miesten tasa-arvo ry: Asevelvollisten miesten ravitsemuksesta on huolehdittava

  •   
  •   
  •   

Napoleonin sanoin armeija marssii vatsallaan. Tähän toteamukseen kiteytyy ikiaikainen ymmärrys siitä, että toimiva huolto, ja etenkin muonahuolto, ovat armeijan toimintakyvylle kaikki kaikessa. Viime aikoina Suomessa on saatu lehdistä lukea ja kasarmeilta sekä maastoleireiltä kuulla, kuinka asevelvollisuuttaan suorittavat miehet ovat joutuneet suorittamaan lakisääteistä velvoitettaan suorastaan nälkäisinä[i]. Tilanne on jatkunut sen verran pitkään ja asevelvollisten kokemukset ovat olleet niin yhdenmukaisia, ettei kyse ole mistään satunnaisesta kömmähdyksestä muonitusjärjestelyissä, vaan puolustusvoimien muonitushuollon tason romahtamisesta. Asevelvolliset eivät saa riittävästi ravitsevaa, monipuolista ja terveellistä ruokaa.

Miesten tasa-arvo ry (MTA) vaatii, että Puolustusvoimat ja Leijona Catering ottavat viimein asevelvollisilta saadun palautteen tosissaan ja varmistavat, että asevelvolliset, sekä tietysti myös vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset, saavat tarpeeksi ravitsevaa, monipuolista ja terveellistä ruokaa. Tämän on lähtökohtaisesti toteuduttava myös kenttäolosuhteissa. Muonituksen mitoituksessa on otettava huomioon fyysisesti vaativan palvelusjakson aiheuttama kasvanut energiantarve sekä se, että asevelvolliset ovat kasvavia nuoria miehiä. Puolustusministeriön, hallituksen ja Eduskunnan on huolehdittava siitä, että Puolustusvoimille taataan varmasti riittävät resurssit asevelvollisten ravitsemuksesta huolehtimiseen.

MTA katsoo, että vähintä, mitä viranomaiset ja päättäjät voivat lakisääteistä asevelvollisuuttaan suorittavien miesten eteen tehdä, on asevelvollisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen. On häpeällistä, ettei tästä näytetä välitettävän. Koronaepidemia aiheuttaa ymmärrettävästi omat paineensa varusmiespalveluksen käytännön järjestelyille, mutta asevelvollisten ruokailujen laiminlyöntejä sekään ei oikeuta.

Vaikuttaa kovasti siltä, ettei varusmiehiltä saatua palautetta ole otettu tosissaan, koska he ovat asevelvollisia ja miehiä.  Mikäli maanpuolustusjärjestelmämme olisi tasa-arvoinen, tällaisen ei varmasti sallittaisi tapahtua. Ruokahuollon puutteet kielivät siitä, ettei asevelvollisuuttaan suorittaviin miehiin suhtauduta sellaisella arvostuksella ja kunnioituksella, jonka he ehdottomasti ansaitsisivat. Suomen maanpuolustus perustuu viime kädessä juuri heidän ponnistelujensa ja uhrauksiensa varaan. Paitsi tasa-arvon, niin myös maanpuolustuskyvyn kannalta, on erittäin huolestuttavaa, jos tätä perustaa nakerretaan kohtelemalla asevelvollisia kaltoin.


[i] https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006614227.html, https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1247761, https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1243986, https://yle.fi/uutiset/3-11488284, MTA on saanut muonituksen puutteista myös suoraa palautetta palvelustaan suorittavilta varusmiehiltä.

Comments are closed.