Suoraa puhetta koulutuksen epätasa-arvosta
Opetusalan ammattijärjestön, OAJ:n puheenjohtaja syytti 1.10.2017 twitterissä koulupoikia laiskureiksi, joita ei työnteko tai ponnistelu kiinnosta lainkaan1. Luukkaisen twitter-päivitys on seksistinen, poikia syyllistävä ja leimaava. Tällä asenteella ei ainakaan koulutuksen tasa-arvoisuutta edistetä tai poikien tilannetta paranneta. Luukkaisen purkaus paljastaa suomalaiseen opettajakuntaan pesiytyneen asenneongelman ja poikavastaisuuden.
Miesten tasa-arvo ry (MTA ry) katsoo, että koululaitoksen tehtävänä on edistää sukupuolten välistä tasaarvoa. On uskallettava sanoa suoraan, että suomalainen koululaitos epäonnistuu tässä tehtävässään surkeasti. Verovaroille ei saada riittävän hyvää vastinetta. Sukupuolten väliset erot oppimistuloksissa ja koulumenestyksessä ovat OECD-maiden suurimpia. Poikien tappioksi. Jos tilanne olisi päinvastainen, ei tulisi kuuloonkaan, että tyttöjä haukuttaisiin ja syyllistettäisiin opettajajärjestöjen ja koulutusviranomaisten toimesta. Silloin ei jätettäisi kiveäkään kääntämättä tilanteen korjaamiseksi ja koulun muuttamiseksi tytöille sopivampaan suuntaan. Koulutuksen tasa-arvoistaminen olisi kaikkien tasa-arvo-ohjelmien ehdoton ykkösprioriteetti. Ohjelmia, tutkimuksia ja resursseja riittäisi.
Mutta kun kyse on pojista, voi vastuun sysätä yksin heille. Mitään ei tarvitse tehdä toisin, mitään ei tarvitse tehdä paremmin. Ei ole tasa-arvotavoitteita, ei ohjelmia, ei tutkimusta ei resursseja. OAJ nostaa puheenjohtajansa johdolla kädet ylös. Opetusalan ammattilaiset eivät vain voi mitään sille, ettei poikia kiinnosta. Eikö opettajan ammattitaito ole juuri sitä, että hän saa hieman vastahakoisenkin oppilaan innostumaan ja oppimaan? Missä on ammattiylpeys, missä on kunnianhimo?
Vastuun sysääminen pojille on todellisten tasa-arvo-ongelmien piilottelua. Tutkitusti tiedämme, että poikia syrjitään kouluarvostelussa sukupuolen perusteella. Motivaatio, tai hyvätkään suoritukset eivät välttämättä takaa pojille hyvää koulumenestystä. Epäoikeudenmukainen kohtelu saa monet pojat vierastamaan koulunkäyntiä, mikä sitten näkyy suorituksissa ja tuloksissa. Poikiin kohdistuva sukupuolisyrjintä on keskeinen syy koulutuksen epätasa-arvoisuuden lisääntymiseen. Siihen ei ole meillä puututtu, ei varsinkaan OAJ:n toimesta. Kun tähän yhdistetään OAJ:n näkemys siitä, ettei poikia kiinnosta työnteko tai oppiminen lainkaan, on noidankehä valmis. Opettajan ennakkoasenne tuomitsee pojat epäonnistumaan. MTA ry tuomitsee tästä syystä OAJ:n puheenjohtajan edesvastuuttomat puheet jyrkästi.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on väittänyt, että OAJ:lla olisi aitoa halua kehittää koulusta tasaarvoisempaan suuntaan. Esimerkiksi tästä halusta hän on nostanut OAJ:n laatiman ”Tasa-arvon tiekartta” – tasa-arvo-ohjelman. Ohjelma ei kuitenkaan sisällä ainuttakaan konkreettista esitystä siitä, miten koulua ja koulutusta tulisi uudistaa, jotta nimenomaan poikien oppimistulokset, koulumenestys ja opiskelumotivaatio paranisivat. OAJ ei totisesti ponnistele tai näe vaivaa poikien tilanteen korjaamiseksi.
MTA ry toteaa, että OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on oikeassa todetessaan, että vaatimustasoa on kouluissamme jatkuvasti vain laskettu. Mitään järkeä ei ole siinä, että peruskouluistamme valmistuu ”armovitosilla” poikia ja myös tyttöjä, jotka eivät osaa edes kunnolla lukea tai kirjoittaa. Eihän heillä ole mitään edellytyksiä pärjätä, saati menestyä, modernissa tietoyhteiskunnassa. MTA ry:n mielestä on selvää, ettei koulunkäynti voi olla, eikä sen pidä olla, pelkkää huvittelua ja hauskanpitoa. Koulussa lasten on opittava tekemään töitä ja hoitamaan velvollisuutensa. Vastuu vaatimustason laskemisesta ei kuitenkaan kuulu näille lapsille, vaan se kuuluu niille aikuisille, jotka ovat sallineet vaatimustason pudota. Luukkaisen pitäisi kohdistaa kritiikkinsä heihin.
MTA ry korostaa, että peruskoulutuksessa on kaiken digihehkutuksen keskelläkin huolehdittava siitä, että jokainen lapsi oppii koulussa vähintään perustaidot: lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen ja opiskelun. Peruskoulun päättötodistus on annettava lapselle vasta sitten, kun hän todistettavasti hallitsee nämä taidot. Jos se jonkun kohdalla tarkoittaa useamman kuin yhdeksän vuoden koulunkäyntiä, niin sitten se tarkoittaa.
Poikien koulumenestystä ja koulutuksen tasa-arvoisuutta voitaisiin edistää varsin helposti, jos niin vain haluttaisiin. Esimerkiksi säännölliset, ulkoilua ja liikuntaa sisältävät, välitunnit parantaisivat kouluviihtyvyyttä ja keskittymistä tunneilla. Poikien kannustus ja kehuminen auttaisivat myös, sillä tutkitusti poikia kehutaan selvästi vähemmän kuin tyttöjä jo varhaiskasvatuksessa. Kouluarvostelun tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus voitaisiin varmistaa anonyymeilla, valtakunnallisilla tasokokeilla. Miesopettajien määrää lisäämällä pojat saisivat positiivisia miehen malleja koulumaailmassa. Oppimateriaalien ja opetusmetodien olisi oltava poikien mielenkiintoa herättäviä ja heitä eteenpäin kannustavia. Kouluihin olisi palautettava työrauha. Konkreettisia keinoja siis on tarjolla, mutta jostain syystä asenne poikaystävällisemmän ja tasa-arvoisemman koulun luomista kohtaan on erittäin nihkeä.
Koulutusta kehitetään kyllä Suomessa jatkuvasti, mutta viimeaikaisten uudistusten suunta on ollut tasaarvon edistämisen kannalta enimmäkseen kielteinen. Meille on, huonoista kokemuksista huolimatta, kopioitu paljon uudistuksia Ruotsista. On luokattomuutta, oppiainerajojen häivyttämistä, valinnaisuutta, korkeakoulujen pääsykokeista sekä numeroarvostelusta luopumista ja oppilaan oman vastuun lisäämistä erittäin varhaisessa vaiheessa yms. MTA ry pitää varsin todennäköistä, että poikien enemmistön kannalta useimmat näistä uudistuksista ovat olleet askeleita entistä huonompaan suuntaan. Heiltä vaaditaan liian suuria ratkaisuja liian aikaisessa vaiheessa, eikä heitä tueta riittävästi. Se, mikä sopii korkeasti motivoituneelle ja itseohjautuvalle aikuisopiskelijalle, ei sovi murrosiän tunnekuohujen ja motivaatioongelmien kanssa painivalle teinipojalle.
Suomen kaltaisella pienellä maalla ei yksinkertaisesti ole varaa haaskata poikien potentiaalia. Se on inhimillisesti, kansantaloudellisesti ja tasa-arvon kannalta järjetöntä. On väärin ajatella, että pojat eivät voisi menestyä tai ahkeroida. Muissa OECD-maissa sukupuolten välinen ero koulutuksessa on selvästi pienempi, joten meillä hoidetaan tasa-arvoasiat huonommin kuin muualla. Poikien parempi menestys edellyttää koululaitoksen perusteellista uudistamista. Se edellyttää vaatimustason nostamista kautta linjan, mutta se edellyttää myös poikien tukemista ja heihin uskomista.
