Miesten tasa-arvo ry (MTA) toteaa, että miesten työttömyys on Suomessa korkeammalla tasolla kuin naisten. Pitkäaikaistyöttömistä miesten osuus on lähes 60 prosenttia[i]. Tuore tutkimus on myös osoittanut, että nuorten miesten vuositulot ovat 2 500 euroa pienemmät kuin ennen koronaa, kun taas naisten tulot ovat 600 euroa suuremmat. Siinä missä naisvaltaisen, julkisen sektorin sotealan palkkaneuvotteluissa on riittänyt viime vuosina jakovaraa, ovat nuoret miehet saaneet syrjäytyä kaikessa rauhassa[ii].
MTA katsoo, että Suomessa on korkea aika huolehtia siitä, että hyvinvointiyhteiskunta tukisi miehiä ihan siinä missä naisiakin. Ei voi olla niin, että verovaroin, ja vieläpä hyvin pitkälti lainarahalla, tuotetaan vuodesta ja vuosikymmenestä hyvinvointia vain naisille ja jätetään pojat ja nuoret miehet sinnittelemään oman onnensa nojassa yhteiskunnan marginaaliin. Epätasa-arvoinen kohtelu ulottuu eläkeikään saakka, sillä vaikka miesten elinajan odote on selvästi lyhyempi kuin naisten, eläkevakuutusmaksuissa tätä eroa ei huomioida. Suomessa jo vuosia harjoitetussa kapean naiskeskeisessä politiikassa miehet kelpaavat vain veronmaksajiksi, asevelvollisiksi ja kaikkien mahdollisten yhteiskunnallisten ongelmien syntipukeiksi.
Miesten ja poikien ongelmien ja tarpeiden sivuuttaminen on hyvin lyhytnäköistä, sillä
iso syy syntyvyyden romahtamisen taustalla on juuri nuorten miesten syrjäytyminen. Yhä useampi nuori nainen saa vain harmitella yksin, kun hyviä miehiä ei tunnu löytyvän mistään. Kansantaloudelle käy todella kalliiksi se, että poikien ja nuorten miesten potentiaali haaskataan.[iii] Tasapainoista, tasa-arvoista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ei voida rakentaa ja pitää yllä, mikäli meillä ei pidetä huolta siitä, että jatkossa myös miehet saavat osansa kakusta.
Viime vuosina poliittinen kenttä on Suomessa kasvavassa määrin jakautunut miesten ja naisten leireihin. Suomessa on suuri joukko politiikkoja ja jopa puolueita, joilla ei tunnu olevan oikeastaan mitään positiivista tai rakentavaa annettavana miehille tai pojille. MTA pitää hyvin erikoisena sitä, että useat näistä poliitikoista ja puolueista esittävät silti olevansa sukupuolten välisen tasa-arvon, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion turvaamisen puolella. Valitettavasti heitä ei juurikaan tästä epäjohdonmukaisuudestaan vaadita tilille.
MTA pitää hyvin mahdollisena, että poikien ja nuorten miesten huono-osaisuuden lisääntyminen tulee johtamaan yhä kasvaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joiden negatiiviset seuraukset tulevat väistämättä ulottumaan myös niihin, jotka ovat vastuussa suomalaisen yhteiskunnan välinpitämättömyydestä poikien ja nuorten miesten tarpeita ja oikeuksia kohtaan. Kun ongelmiin ei puututa riittävän ajoissa ja määrätietoisesti, niiden hoitamisesta tulee myöhemmin paljon vaikeampaa ja kalliimpaa. Jos ongelmat sitten ylipäätään enää edes ovat ratkaistavissa.
Yhteiskunnallisen polarisaation ja nuorten miesten radikalisoitumisen hillitsemiseksi olisi suotavaa toimia nyt. MTA vaatii, että Suomessa ryhdytään vihdoin toimiin poikien ja nuorten miesten aseman parantamiseksi. Koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen lisäksi tarvitaan taloudellisia, etenkin verotuksellisia, muutoksia, jotta myös miesvaltaisten alojen työllisyyttä ja tulotasoa saadaan nostettua nykyisestä. Yhteistä hyvinvointia voidaan pitää yllä, ja kenties jopa kasvattaa, vain kun miesten työllisyys ja ostovoima ovat kunnossa, sillä se pitää koko kansatalouden pyörät pyörimässä. Myös miehiä syrjivä eläkejärjestelmä on uudistettava sukupuolisensitiiviseksi.
[i] https://www.tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=2503081441462&lang=FI&top=2&sub=22, https://www.tyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=26091619471629&lang=FI&top=2&sub=24#
Miesten Tasa-arvo ry (MTA) katsoo, että esitysluonnoksen ohjeistettua lyhyempi lausuntoaika ei ole perusteltavissa. Ensinnä, sidosryhmistä, joilta lausuntoa on pyydetty, puuttuu kokonaan miesjärjestöt, joiden intressejä sekä varusmiesasiat sekä reserviläisasiat koskevat keskeisesti. Toiseksi sukupuolivaikutusten arviointia ei ole tehty.
MTA ymmärtää luonnoksen tavoitteet. MTA kuitenkin näkee, että lakiesityksen sukupuolivaikutusten täydellinen sivuuttaminen ja yhä uusien vaatimusten lisääminen asevelvollisille miehille on vastoin sukupuolten todellista tasa-arvoa. Olemme ainoa pohjoismaa, jossa asevelvollisuus koskee puhtaasti vain miehiä. Luonnoksessa varusmiesten itsemääräämisoikeuteen esitetyt uudet rajoitukset kaventavat suomalaisten miesten oikeuksia ja vievät maanpuolustuksellista tasa-arvoa yhä lisää väärään suuntaan. Maassamme on kiintiöity listayhtiöiden johtajapaikat pitkälti sillä perusteella, että moninaisuuden on väitetty tuovan parempia tuloksia. On ristiriitaista, että tässä maailmanpolitiikan tilanteessa tällaisiin parempiin tuloksiin ei tarvitsekaan pyrkiä maanpuolustuksessa.
MTA esittää, että yliopistolakia (558/2009), ammattikorkeakoululakia (932/2014), lukiolakia (714/2018) ja ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia (531/2017) muutetaan siten, että myös puolustusvoimien kansainvälisiin tehtäviin osallistuminen pidentää opiskeluoikeuden enimmäisaikaa. Tässä pidennyksessä on huomioitava myös poissaolojen itseään pidemmät seurannaisvaikutukset, joita voi aiheutua siitä, että opiskelua oppilaitoksesta tai opintojen luonteesta johtuen ei voi jatkaa kesken lukuvuoden.
Opintotukilain (65/1994) opintolainahyvityksen osalta Kela on jo kauan sitten esittänyt, että hyvityksen laskennassa huomioitaisiin myös kesken lukukauden alkavan taikka päättyvän varusmiespalveluksen aiheuttaman luppoajan vaikutus opiskeluaikaan pelkän varusmiespalveluksen viemän ajan sijaan. Esitys on mitä kannatettavin, sillä monissa oppilaitoksissa opintoja tai niihin liittyviä kursseja ei voi jatkaa kesken lukukauden. Kansainvälisiin tehtäviin osallistumisella voi olla samanlaisia vaikutuksia. Niinpä MTA esittää, että opintolainahyvityksen määräytyminen uudistetaan siten, että sekä varusmiespalveluksen että kansainvälisen palvelun aiheuttama opintojen luppoaika huomioidaan opintolainahyvityksen laskennassa täysimääräisesti.
Mielestämme direktiivin kutsuminen naisiin kohdistuvan väkivallan direktiiviksi edustaa yksisuuntaisen väkivallan paradigmaa, eikä se vastaa nykyistä lähisuhdeväkivaltaa koskevaa tutkimustietoa. Tutkimuskirjallisuudessa vallitsevaksi näkemykseksi on noussut niin sanottu kaksisuuntaisen parisuhdeväkivallan paradigma. Viimeaikaisten kansainvälisten tutkimuskatsausten mukaan yli puolet parisuhdeväkivallasta on molemminpuolista, ja miehet sekä naiset kokevat parisuhdeväkivaltaa EU:ssa suunnilleen yhtä usein. Tämä koskee myös fyysistä väkivaltaa, vaikka henkirikokseen johtaneessa parisuhdeväkivallassa uhri onkin useammin nainen. Tämän vuoksi ehdotamme, että direktiivistä käytettäisiin neutraalimpaa nimeä, kuten parisuhde- ja perheväkivallan direktiivi, joka kuvaisi ilmiötä kattavammin ja tutkimusnäyttöön perustuen.
Suhtaudumme myönteisesti mietinnössä esitettyyn tavoitteeseen vahvistaa lasten ja muiden asianomistajasta riippuvaisten henkilöiden asemaa lähisuhdeväkivallan yhteydessä. Korostamme, että lähisuhdeväkivallan arvioinnissa tulee hyödyntää moniammatillista yhteistyötä sekä tunnistaa nykyistä paremmin myös miehiin kohdistuva väkivalta. Lisäksi huoltajuus- ja perheoikeudellisissa kysymyksissä on tärkeää tunnistaa lapsen vieraannuttaminen ja arvioida sen vaikutukset lapsen etuun. Suhtaudumme myönteisesti myös julkisen sektorin palveluiden kehittämiseen lähisuhdeväkivallan uhreille. Pidämme kuitenkin välttämättömänä, että palvelujärjestelmä perustuu tutkimusnäyttöön ja tunnistaa nykyistä paremmin myös miesuhrit sekä väkivallan tekijät. Uhrien suojaamisen ohella myös tekijöille suunnatut vaikuttavat palvelut ovat keskeinen keino ehkäistä väkivallan uusiutumista ja suojella nykyisiä sekä tulevia uhreja.
Pidämme erityisen tärkeänä, että lainsäädäntö suojaa lasten psyykkistä kehitystä riippumatta heidän sukupuolestaan. Tästä syystä suhtaudumme kriittisesti työryhmän linjaukseen, jonka mukaan rikoksen tekemistä lapsen läsnä ollessa ei tulisi erikseen kriminalisoida eikä säätää rangaistuksen koventamisperusteeksi. Kansainvälisten vertaisarvioitujen tutkimuskatsausten mukaan lapsen altistuminen huoltajien väliselle henkiselle tai fyysiselle lähisuhdeväkivallalle on merkittävä psykososiaalisen kehityksen ja mielenterveyden riskitekijä. Tutkimus osoittaa lisäksi, että väkivallalle altistuminen lisää riskiä sille, että lapsi käyttää myöhemmin väkivaltaa omissa lähisuhteissaan tai joutuu itse väkivallan uhriksi. Näin ollen lapsen läsnäoloa lähisuhdeväkivaltatilanteessa ei tulisi pitää pelkästään rikoksen sivuseikkana, vaan lapsen hyvinvointia vaarantavana tekijänä, joka on perusteltua ottaa huomioon myös rikosoikeudellisessa sääntelyssä ja rangaistuksen mittaamisessa.
