Tasa-arvoa kaikille – myös pojille

Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi (HS 29.5), että hallitus tuo kouluihin kehitysohjelman, jonka tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Ohjelman taustalla on joiltain opettajilta saatu viesti siitä, että oppilaiden asenteet vähemmistöjä ja naisia kohtaan olisivat jyrkentyneet. Asiasta ei kuitenkaan ole varsinaista tutkimustietoa, vaan kyse on opettajien kokemuksiin perustuvasta havainnosta, joka on katsottu riittäväksi perusteeksi käynnistää valtakunnallinen ohjelma.

Samaan aikaan meillä on pitkään ollut tutkittua ja todennettua tietoa siitä, että pojat menestyvät peruskoulussa tyttöjä selkeästi heikommin. Itse asiassa Suomessa on OECD-maiden suurimmat sukupuolten väliset oppimiserot poikien tappioksi. Tämä näkyy jatko-opinnoissa: lukioissa ja yliopistoissa on selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia. Syrjäytyneiden joukossa pojat ovat puolestaan selkeästi yliedustettuja.

Tähän vakavaan ja pitkään jatkuneeseen tasa-arvo-ongelmaan hallitus ei ole puuttunut millään tavalla. On aiheellista kysyä, miksi ei?

Voi vain kuvitella, miten poliittinen ja julkinen keskustelu olisi kiihtynyt, jos asetelma olisi päinvastainen ja tyttöjen oppimistulokset olisivat poikia huonommat. Tällöin hallitusohjelmaan olisi todennäköisesti jo kirjattu konkreettisia toimenpiteitä ja tasa-arvotoimijat olisivat vaatineet nopeita toimenpiteitä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tulee koskea kaikkia – myös poikia. Sukupuolten tasa-arvo ei saa tarkoittaa vain tyttöjen ja naisten aseman parantamista, vaan se edellyttää ongelmien tunnistamista ja korjaamista siellä, missä ne tosiasiassa ilmenevät.

MTA:n vastine HS:n kommentteihin Poikien päivän mielipidekirjoituksesta

Miehet ry:n puheenjohtaja Ville Savilahti kirjoitti (HS 20.5), että “poikien tasa-arvo on miesten vastuulla.”

MTA:n näkemyksen mukaan aito tasa-arvo on yhteinen vastuu. Se ei toteudu, jos sen edistämistä ulkoistetaan vain miehille tai naisille. Asiaa voi havainnollistaa yksinkertaisella testillä: miltä kuulostaisi lause “tyttöjen tasa-arvo on naisten vastuulla”? Oikeutetusti heräisi vastalauseita. Miksi pojat eivät ansaitsisi samaa yhteiskunnallista tukea ja laajapohjaista vastuunkantoa?

Tosiasia on, että miehet ovat tasa-arvokeskustelussa ja tasa-arvotyössä marginaalissa – ei siksi, etteivätkö he haluaisi osallistua, vaan siksi että miesten tasa-arvotyölle ei ole julkista tukea. Se pohjautuu täysin vapaaehtoistyöhön. Naisjärjestöt saivat vuonna 2025 valtionavustuksia 918 000 euroa, ja lisäksi 5 % puoluetuesta (1,7 miljoonaa euroa) suunnataan naisten poliittiseen toimintaan. Näin ollen nykytila ei todellakaan ole tasa-arvoinen.

Toimittaja Marianne Holmén Alvesalo (HS 18.5) kirjoitti, että “pojista tulee reippaita, johtoasemiin päätyviä miehiä, tai ainakin paremmin tienaavia kuin tytöistä”. Lausuma antaa ymmärtää, että poikien tukeminen ei ole tarpeen, koska heillä menee lopulta kuitenkin “paremmin”. Tämä on vaarallinen yleistys.

On totta, että miehet ovat yliedustettuina johtoasemissa ja heidän keskiansionsa ovat naisten ansioita korkeammat. Mutta samalla miehet ovat myös yliedustettuina yhteiskunnan hauraimmilla alueilla: syrjäytyneinä, asunnottomina, vankiloissa ja itsemurhatilastoissa. Naiset sijoittuvat useammin yhteiskunnan keskitasolle, miehillä jakauma on leveämpi – huipulla ja pohjalla. Tämä kokonaiskuva usein unohtuu, koska se ei sovi valtavirtaiseen feministiseen narratiiviin.

Aito tasa-arvo on meidän kaikkien vastuulla.

Asevelvollisuuden arvo ja tasa-arvo

Euroopan maat ovat uuden edessä. Maailma ei olekaan muuttunut paremmaksi, niin kuin täällä joskus luultiin. Naapurinamme on aggressiivinen Venäjä, joka ei välitä allekirjoittamistaan kansainvälisistä sopimuksista. Keskeisin NATO-kumppanimme USA puolestaan on alkanut viilentää suhteitaan EU:hun.

Vihdoin tässä tilanteessa EU-maat ovat heränneet turvallisuuspuutteisiinsa. NATO:n puolustusmenojen minimivaatimuksia ollaan alettu täyttää ja jopa ylittää, mutta myös asevelvollisuuden käyttöönotto on noussut yhdeksi keskeisimmistä vaihtoehdoista puolustuksen kehittämisessä.

Millainen sitten on nykyaikainen asevelvollisuus, kun konfliktit ovat lennokkeja, hävittäjiä ja ilmatorjuntaa, ei enää fyysisiä nuijasotia? Ruotsissa ja Norjassa asevelvollisuus koskee yhtälailla miehiä ja naisia ja Saksassa suunnitellaan asevelvollisuuden käyttöönottoa niinikään molemmille sukupuolille.

Suomessa asevelvollisuus koskee vain miehiä. Meillä keskustelua kaikkia koskevasta, tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta ei aloitteista huolimatta käydä, vaikka miesikäluokat ovat jo muutaman vuoden kuluttua liian pieniä nykyiseen tarpeeseen. Puolustusvoimat ja päättäjät vain hiljaa toivovat, että naisia hakeutuisi nykyistä enemmän vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen. Toistaiseksi naisten määrä on kuitenkin vähentynyt.

Varusmiesten hyvinvoinnista ja palkitsemisesta ei olla käytännössä millään mittapuulla kiinnostuneita, vaikka juuri se olisi keskeistä. Varusmiespalveluksesta ei makseta palkkaa lainkaan ja siitä maksettava päiväraha on lähinnä naurettava, alkaen alkupalveluksen 6,10 eurosta pisimpään palvelevien loppuajan 14,15 euroon. Suomen vankiloissa vangeillakin on mahdollisuudet parempiin päiväansioihin kuin varusmiespalveluksessa.

Varusmiespalveluksesta ei myöskään kerry eläkettä, vaikka esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon suorittaminen kerryttää eläkettä nykyisellään noin 39 €/kk. Johtuneeko tämä siitä, että asevelvolliset ovat miehiä, kun taas opinahjoissa enemmistönä ovat naiset?

Myös tavoiteajassa valmistuville opiskelijoille säädetty opintolainahyvitys asettaa varusmiespalvelusta suorittavat opiskelijat muita huonompaan asemaan. Säädöksen perusteella KELA maksaa osan tavoiteajassa valmistuneen opiskelijan opintolainoista, mutta kesken lukuvuoden alkavan ja/tai päättyvän palveluksen aiheuttamaa luppoaikaa ei huomioida itse palveluksen tavoin millään tavalla tavoiteaikalaskelmissa, vaikka jopa KELA on esittänyt tähän muutosta.

Laki korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta asettaa ikärajat kiireettömään hoitoon pääsemiselle. Alle 23-vuotiaiden opiskelijoiden on päästävä kiireettömään hoitoon 14 vuorokauden kuluessa, yli 23-vuotiailla määräaika on 3 kuukautta. Yhteiskunnallisten velvollisuuksien hoitamisesta johtuen miehet pääsevät keskimäärin naisia lyhyemmän ajan hyötymään lyhyemmästä hoitoonpääsyajasta.

Ei ole ihme, ettei naisten määrä nouse palveluksessa. Tarvitsemme rutkasti lisää selkeää arvostusta niille, jotka suorittavat varusmies- tai siviilipalveluksen mm. korjaamalla edellä luettelemamme epäkohdat. Muutos voitaisiin rahoittaa maanpuolustusverolla, joka kerättäisiin niiltä, jotka eivät yhteiskunnallisiin velvoitteisiin osallistu.

Tarvitsemme myös todellista tasa-arvoa yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin. Kun EU ja Suomi, tasa-arvoon vedoten, ovat säätäneet sukupuolikiintiöt yksityistenkin listayhtiöiden johtoryhmiin, on täysin kestämätöntä, että samanlaista kiintiöintiä ei sovelleta yhteiskunnan omiin velvollisuuksiin. Sukupuolten tasa-arvon parantaminen ei ole vain naisten etujen ajamista, vaan siihen kuuluu myös miesten eduista ja hyvinvoinnista huolehtiminen sekä yhteiskunnallisen taakan oikeudenmukainen jakaminen.