Miesten tasa-arvo ry kiittää mahdollisuudesta ottaa kantaa valtioneuvoston selontekoon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Lausuntopyyntössä esitettiin seuraavaa:
Valtioneuvoston selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tehdään nyt Suomessa ensimmäistä kertaa. Selonteon tavoitteena on arvioida suomalaista tasa-arvopolitiikkaa ja tasa-arvopoliittisia toimia eri politiikka-alueilla erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Arvioinnin lisäksi keskeinen osa selontekoa ovat esitykset tasa-arvopolitiikan tulevaisuuden linjauksiksi. Selontekoa valmisteleva työryhmä on juuri aloittanut toimintansa. Selonteko annetaan eduskunnalle syksyllä 2010.
Järjestöiltä ja muita kuultavilta tahoilta pyydetään kommentteja ja ehdotuksia erityisesti liittyen selonteon teemoihin ja selonteossa teemojen alla käsiteltäviin keskeisiin kysymyksiin. Selonteon pääteemat ovat:– Päätöksenteko: sekä yksityinen sektori että poliittinen päätöksenteko ja sen valmistelu – Työelämä sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen – Naisiin kohdistuva väkivalta – Koulutus ja tutkimus – Valtavirtaistaminen tasa-arvopolitiikan strategiana – Tasa-arvopolitiikan organisaatio ja sen muutokset
Miesten tasa-arvo ry suhtautuu lausunnossaan kriittisesti jo ennalta lukkoon lyötyihin pääteemoihin, joissa miesten tasa-arvo-ongelmat eivät tule riittävän selvästi esiin. Yhdistyksen lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.
- nimetön nimi
Kiitos, että haet Miesten tasa-arvo ry:n jäsenyyttä. Hakemuksesi käsitellään lähiaikoina ja saat vastauksen sähköpostitse.
Seksuaalinen häirintä on vakava ongelma. On hyvä, että seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen suhtaudutaan vakavasti. Miesten tasa-arvo -yhdistys haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin lakiesityksessä:
1) Oikeusvarmuuden vaatimus: ihmisten on kyettävä tietämään etukäteen, mikä on sallittua ja mikä ei. Lakiesitys jättää liikaa tulkinnanvaraa. Se mikä on yhdestä viatonta flirttailua, voi olla toisesta ahdistelua. Häiritseväksi koetun käytöksen ei-toivottavuus pitäisikin aina olla kaikille osapuolille selvää ennen kuin oikeudellisiin toimiin ryhdytään.
2) Lain ei tule antaa mahdollisuuksia käyttää sitä kiristyksen, uhkailun ja kiusanteon välineenä. Häirinnän tapahtuman on oltava selvää kaikille osapuolille – pelkkä uhrin kokemus häirinnästä ei riitä. Työpaikoille ei pitäisi luoda pelon ilmapiiriä, sillä se tuhoaa luovuuden ja yhteishengen.
3) On kiinnitettävä erityistä huomiota tilanteisiin, joissa häirintään syyllistyneen ja uhrin välillä on suuri valtaero. Työnantajalta ja esimieheltä on vaadittava erityisen asiallista käytöstä työntekijöidensä ja alaistensa suhteen.
4) Työpaikoilla on turvattava sanan- ja mielipiteenvapaus. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät ja häiritsevät. Sellaista lakia ei tule säätää, joka kieltää kategorisesti työpaikkahuumorin tai normaalin sosiaaliseen kanssakäymisen.
5) Häiritsevästä käytöksestä esimerkkeinä mainitaan mm. vihjailevat ilmeet ja eleet (mikä ilmeisesti pitää sisällään jopa katseet). Tämä antaa liikaa tulkinnanvaraisuutta erityisesti ilmeiden suhteen. On kestämätöntä, jos henkilö voidaan tuomita rikoksesta pelkästään kasvoilla olevan ilmeen perusteella. Ilmeiden tulkinta on hyvin subjektiivista ja siksi on kohtuutonta, että häirinnän ”uhrille” annettaisiin yksinoikeus määritellä, milloin jokin ilme on seksuaalista häirintää rikosoikeudellisessa merkityksessä. Sama ongelma liittyy myös eleisiin: on kohtuutonta, jos uhri yksin voi päättää, että toisen ihmisen suorittama vilkaisu tai ”miehinen tuijotus” on seksuaalista häirintää. Häirintä tulee määritellä niin yleispätevällä tavalla, että myös potentiaalisen ”häiritsijän” on mahdollista tiedostaa tekonsa jo etukäteen.
6) Kaikki häirintä ei ole sukupuolten välistä tai seksuaalista. Ei ole syytä olettaa, että muunlainen häirintä olisi jotenkin vähemmän vahingollista. Miten muun häirinnän ehkäisy on tarkoitus ottaa huomioon?
7) Laista ei tule tehdä lakia ”miesten naisiin kohdistamasta seksuaalisesta häirinnästä” vaan kaikkien lakipykälien on oltava samat sekä miehille että naisille. Tällöin on huomioitava myös ne tilanteet, joissa mies kokee naisen liiallisen flirttailun tai kohtuuttoman paljastavan vaatetuksen itseensä kohdistuvaksi seksuaaliseksi häirinnäksi. Näissäkään tapauksissa seksuaalisen häirinnän rajan ylittyminen ei saisi olla kiinni pelkästään ”uhrin” omista subjektiivisista kokemuksista.”
