Huonoinkin suomalainen mies on parempi sotilas kuin paraskaan suomalainen nainen?
Puolustusvoimien lippujuhlan aikaan on hyvä pysähtyä miettimään kotimaamme puolustamisen historiaa, nykytilannetta ja kehittämiskohteita tasa-arvon näkökulmasta.
Suomen puolustus on aina perustunut miesten asevelvollisuuteen niin sodan kuin rauhankin aikana. Naisten on oletettu osallistuvan sodanajan tukitoimiin. Tilanne ei ole muuttunut naisille vuonna 1995 säädetyn vapaaehtoisen asepalveluksen jälkeen; palvelukseen astuneista naisia on ollut vain muutama prosentti.
Maanpuolustuksessa ja sodankäynnissa ei enää aikoihin ole ollut tärkeintä sotilaiden lihasvoima. Onkin tullut aika kysyä, miksi nimenomaan Suomessa kaikesta ympärillämme ja kotimaassa tapahtuvasta kehityksestä huolimatta edelleen vain miehet pakotetaan vapausrangaistuksen uhalla armeijaan tai siviilipalvelukseen naisvaltaisille aloille, mutta naisille ei ole mitään vastaavaa valtiollista velvollisuutta.
Perustuslain 6 §:n mukaan ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Silti asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki pakottavat vain miehet palvelemaan valtiota. Lisäksi, kun varusmiesten työ on palkatonta eli kun sille ei anneta arvoa, myös moni sukupuolten välinen tilastovertailu vääristyy. Myöskään naisten synnyttäminen ei anna perustetta miehistä poikkeavalle kohtelulle; synnyttäminen ei ole pakollista ja se on mahdollista vain naisille. Sitäpaitsi lapset tuottavat – ainakin yleensä – iloa ja vanhuudenturvaa lähinnä saajilleen.
On oireellista, että vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuneiden naisten huonoksi väitetty kohtelu tai puolustusministeri Jussi Niinistön hiljattainen ehdotus vapaaehtoisten naisten palvelukseenoton keskeyttämisestä saa aikaan valtavan paheksuvan tasa-arvokeskustelun, mutta keskustelu miehiä sortavasta asevelvollisuudesta kuolee säännönmukaisesti alkuunsa ja loistaa poissaolollaan. Yhteiskuntamme on muuttunut erittäin naismyönteiseksi ja mieskielteiseksi. Kaikkiin naisten ongelmiin ja ongelmiksi tulkittavissa oleviin asiantiloihin puututaan tarmolla, mutta poikien ja miesten ongelmista tuntuu olevan kiellettyä edes puhua.
Norjassa maanpuolustus on järjestetty tasa-arvoisella, rationaalisella ja Suomenkin perustuslain mukaisella tavalla. Siellä kutsunnat koskevat jokaista ikäluokan naista ja miestä ja palvelukseen otetaan tarvittava määrä alokkaita aloittaen vapaaehtoisista. Kun palvelus on tehty mielekkääksi ja palkitsevaksi, vapaaehtoisia miehiä ja naisia on vuodesta toiseen ollut enemmän kuin alokkaita tarvitaan. Ja kun varushenkilöiden vuotuinen rekrytointi perustuu laskettuun tarpeeseen eikä ikäluokan miesten määrään, naapurimme ei joudu pulaan, vaikka miehiä ei olisi joskus riittävästi tarjolla. Se, että Norjassa ammattisotilaiden osuus kokonaisvahvuudesta on Suomea suurempi tai että Norja kuuluu NATOon, ei millään tavalla vähennä mallin käyttökelpoisuutta Suomessa. Mallissa toteutuu mahdollisuuksien ja velvollisuuksien tasa-arvo parhaimmillaan; se antaa sukupuolille niin tasa-arvoiset mahdollisuudet kuin laki pystyy antamaan, mutta se ei velvoita kumpaakaan sukupuolta epätasa-arvoisesti ja yksipuolisesti, niin kuin suomalainen miesten asevelvollisuus.
Olisi mielenkiintoista kuulla päättäjiltä, ja aivan erityisesti perustuslakivaliokunnan jäseniltä, miten he oikeuttavat miehiä koskevan ”yleisen” asevelvollisuuden ja miten he voivat pitää asevelvollisuuslakia ja siviilipalveluslakia perustuslain yhdenvertaisuusvaatimuksen mukaisina. Suomessa ei tunnuta osaavan tehdä ollenkaan tasa-arvotyötä, kun kyseessä ei ole pelkästään etujen ajaminen naisille.
Onneksi kuitenkin politiikassakin tasa-arvoisen maanpuolustuksen kannatus näyttää olevan jatkuvasti nousussa. Eri puolueiden nuorisojärjestöt ovat olleet asiassa kiitettävästi aloitteellisia ja Elisabet Rehnin Bank of Ideas toi oman ehdotuksensa julkisuuteen toukokuussa.
Varuspalvelus ei toki ole yksilölle pelkästään vaiva, vaan siitä on monille suoranaista hyötyä. Armeijan tarjoama johtajakoulutus, itsenäistäminen ja verkostuminen antavat vahvan tuen ja valmiudet monien tehtävien hoitamiseen työelämässä. Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta onkin outoa, että vain miehet pakotetaan palvelukseen, mutta siitä saatavaa hyötyä halutaan ilman vastaavia velvollisuuksia kompensoida naisille. Tästä loistava esimerkki on keskustelu naisten vähäisestä määrästä yritysten johtopaikoilla.
