Miesten tasa-arvo ry:n lausunto isyyslain uudistamistarpeista
Miesten tasa-arvo ry:n lausunto isyyslain uudistamistarpeista
Johdanto
Nykyinen, vuonna 1975 säädetty isyyslaki on pahasti vanhentunut. Se on oman aikansa tuote, eikä siten vastaa 2000-luvun haasteisiin. Yhteiskunta, perhesuhteet, vanhemmuus, moraalisäännöt ja teknologia ovat muuttuneet monin tavoin viimeisen 36 vuoden aikana. Lainsäädännössä tulee huomioida nämä muutokset, jotta isyyslaki tukisi parhaiten isyyttä ja oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Yksi keskeisistä muutoksista, joka suomalaisessa yhteiskunnassa on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut, on tasa-arvokysymysten merkityksen huomattava vahvistuminen. Jokaisen lakiesityksen kohdalla on käytettävä ns. sukupuolisilmälaseja ja arvioitava lakiesityksen vaikutuksia molempien sukupuolten, siis myös miesten, asemaan ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiseen.
Koska nykyinen isyyslaki vanhentuneisuudessaan aiheuttaa miehille suuria tasa-arvo-ongelmia, on syytä olettaa ja vaatia, että lainsäätäjät ottavat viimein miesten oikeudet ja aseman vakavissaan huomioon. Kyse ei ole ainoastaan tulevan isyyslain sisällöstä, vaan koko tasa-arvopolitiikan uskottavuudesta. Tulevasta lakiesityksessä on osoitettava se, että miesten ja isien ääntä on kuunneltu. Nykylaista kumpuavat tasa-arvo-ongelmat on pyrittävä kaikin mahdollisin keinoin ratkaisemaan tavalla, joka edistää tasa-arvoa, vahvistaa isyyttä ja lisää oikeudenmukaisuutta. Tässä tilanteessa eivät enää riitä juhlapuheet isyydestä, sillä nyt vaaditaan konkreettisia toimia ja ennen kaikkea tuloksia.
Isyyden toteaminen avioliiton perusteella (isyysolettama)
Nykyisen isyyslain keskeinen ongelmakohta on isyysolettama, jonka perusteella avioliitossa syntyneiden lasten isäksi todetaan äidin aviomies. Lakiesitystä valmistellessa on syytä ennakkoluulottomasti selvittää, onko isyysolettamalle nyky-yhteiskunnassa mitään tarvetta, vai onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Isyysolettamasta aiheutuu kaksi merkittävää ongelmaa, jotka ovat keskeisiä miesten tasa-arvo-ongelmia perhe-elämässä. Ensinnäkin isyysolettama aiheuttaa hankaluuksia tilanteessa, jossa lapsen biologinen isä ei olekaan äidin aviomies, vaan avioliiton ulkopuolinen henkilö. Nykytilanteessa tällainen biologinen isä on täysin vailla oikeuksia. Hän ei voi ryhtyä toimiin isyytensä vahvistamiseksi äidin (ja mahdollisesti tämän puolison) sitä vastustaessa, eikä hän voi solmia normaalia isä-lapsisuhdetta omaan lapseensa. On selvää, että lapsen ja isän oikeuksien turvaamiseksi ja tämän miesten oikeuksia polkevan tasa-arvo-ongelman kumoamiseksi, isyyslakia on uudistettava.
Toinen isyysolettaman aiheuttama tasa-arvo-ongelma liittyy tilanteisiin, jossa isyysolettaman vuoksi aviomiehestä tulee lapsen isä, vaikka biologinen isä onkin joku muu mies. Tämä voi viattomimmillaan johtua siitä, ettei lapsen äiti aidosti itsekään tiedä, kuka lapsen isä on. Pahimmillaan tässä voi olla kyse niin kutsutusta isyyshuijauksesta, mikä tarkoittaa tilannetta, jossa sellainen mies, joka ei ole lapsen biologinen isä, huijataan kuvittelemaan, että hän olisi lapsen isä. Väärin määritellyn isyyden (ja isyyshuijausten) yleisyydestä on esitetty vaihtelevia arvioita[1], eikä asiaa ole Suomessa koskaan kunnolla selvitetty, vaikka asian perusteellinen ja puolueeton selvittäminen olisi erittäin tarpeellista isyyslakiesityksen valmistelun kannalta.
Isyyshuijausten lukumäärää olennaisempi asia on kuitenkin se, että isyyshuijauksessa on kyse todella moraalittomasta hyväksikäytöstä. Siinä poljetaan niin huijatun miehen, lapsen ja lapsen biologisen isän kuin heidän sukulaistensa oikeuksia. Myös isyyden määritteleminen väärin on näiden henkilöiden oikeuksia loukkaavaa. Suuri osa ihmisistä haluaa jossain elämänsä vaiheessa hankkia omia jälkeläisiä, mutta isyyshuijauksen kohteeksi joutunut, tai perusteetta isäksi nimetty, mies voi menettää mahdollisuutensa suvunjatkamiseen lopullisesti. Tällaisella hyväksikäytöllä tai virheellä voi olla mittavia taloudellisia seuraamuksia[2], niin miehen elinaikana kuin hänen perintöään jaettaessakin. Isyyshuijaus tai isyyden väärin määrittely johtaa myös siihen, ettei lapsi saa oikeaa tietoa omista sukulaissuhteistaan, millä voi olla suurta merkitystä hänen terveytensä (mahdolliset geneettiset sairaudet, joista ei olla tietoisia) kuin parisuhteen muodostamisensa (sisäsiittoisuuden riski) kannalta.
On täysin selvää, että oikeusministeriön arviomuistiossa esitetty näkemys siitä, ettei isyysolettamassa olisi mitään ongelmaa, koska isyyden kumoamiseksi ryhdytään niin harvoin miesten toimesta käymään oikeutta, ei kestä kriittistä tarkastelua. Eihän sellainen mies, joka joutuu isyyshuijauksen uhriksi tai tulee väärin perustein isäksi määritellyksi, ole yleensä tietoinen tilanteestaan, eikä hänellä näin ollen ole mitään syytä ryhtyä toimiin isyytensä kumoamiseksi. Hän uskoo olevansa isä ja kantaa vastuunsa tämän uskomuksensa mukaisesti. On melkoista halveksuntaa miesten oikeuksia kohtaan väittää, ettei mitään ongelmaa ole, jos mies ei vain huomaa tulleensa huijatuksi tai väärinkohdelluksi. Nykyinen laki luo otolliset olosuhteet isyyshuijauksille ja isyyden väärille määrityksille, eikä huomioi missään nimessä miesten oikeuksia riittävässä määrin.
Edellä mainituista syistä on syytä harkita vakavasti sitä, että isyysolettamasta luovuttaisiin kokonaan. Aviomiehestä ei enää tulisi automaattisesti avioliitossa syntyvän lapsen isää, vaan hänen isyytensä olisi ensin varmistettava dna-testauksella, joka tehtäisiin mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen. Nykyteknologia tarjoaa mahdollisuuden isyyden selvittämiseen luotettavasti, nopeasti ja helposti. Jos dna-testausta käytettäisiin jokaisen syntyvän lapsen kohdalla isyyden selvittämiseksi, nykylaista aiheutuvat ongelmat saataisiin poistettua varsin tehokkaasti. Kun testauksesta tulisi automaattinen osa lapsen syntymään liittyviä rutiineja, kaikki lapset ja kaikki vanhemmat olisivat yhdenvertaisessa asemassa, eikä isyyden selvittämiseen liittyisi mitään sosiaalista stigmaa. Isyyttään epäilevän miehen olisi helppo varmistua asiasta, ilman että hänen huolensa heittäisi varjoa perheen yhteiselämän ylle, eikä hänen tarvitsisi kantaa yksin vastuuta omien etujensa puolustamisesta mahdollisesti emotionaalisesti raskaassa perhe-elämän käännekohdassa, vaan lainsäätäjä puolustaisi hänen oikeuksiaan. Kun meillä on teknologian tarjoama mahdollisuus antaa miehille tasavertainen tilaisuus varmistua vanhemmuudestaan, niin ei ole mitään perustetta olla hyödyntämättä sitä. Lainsäädännön keinoin tulisi pyrkiä edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja raivata sen tiellä olevia esteitä, eikä vaikeuttaa yhdenvertaisuuden toteutumista.
Jos isyysolettamasta halutaan kaikesta huolimatta yhä pitää kiinni, on itseään lapsen biologisena isänä pitävälle miehelle taattava mahdollisuus saada isyytensä selvitettyä ja vahvistettua, vaikka lapsen isäksi olisi todettu äidin aviomies isyysolettaman perusteella ja vaikka äiti (ja/tai tämän puoliso) biologisen isän oikeuksia vastustaisikin. Kun biologisen isän isyys on saatu vahvistettua, on varmistettava, että hän kykenee luomaan normaalin isä-lapsisuhteen lapseensa ja ylläpitämään sitä vaikeuksitta.
Isyyshuijausten ja isyyden väärin määrittelyn torjumisesta on puolestaan isyysolettaman jatkuessa pidettävä erittäin tarkkaa huolta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että isäksi väitetyllä miehellä on oltava aina halutessaan oikeus vaatia isyytensä selvittämistä, ilman raskaan ja aikaavievän oikeusprosessin käynnistämistä. Selvitys on toteutettava äidin mielipiteestä riippumatta ja jopa äitiä kuulematta, jos isäksi väitetty mies ei häntä halua asiasta informoida. On nimittäin todennäköistä, että isäksi väitettyyn mieheen kohdistuu merkittävää sosiaalista painetta, jonka tarkoituksena on estää häntä valvomasta omia etujaan. Miehen oikeuksien toteuttaminen ei tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa molemmat sukupuolet ovat yhdenvertaisessa asemassa lain edessä, voi olla riippuvainen naisen tahdosta. Jos dna-tutkimuksessa selviää, ettei aviomies ole lapsen biologinen isä, on sosiaalilautakunnan, maistraatin tai muun hallintoviranomaisen toimesta on tehtävä hallinnollinen päätös, jolla aviomiehen isyys kumoutuu. Konkreettisesti dna-testaus suoritettaisiin mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen, mieluiten heti synnytyssairaalassa. Ainoastaan silloin jos testauksen tuloksista, menetelmistä yms. aiheutuu kiistaa, on isyyskysymys siirrettävä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos taas aviomies ei halua, että hänen isyyttään ryhdytään tutkimuksin varmistamaan, toimitaan tilanteessa isyysolettaman mukaisesti, eli aviomies on automaattisesti avioliitossa syntyvän lapsen isä. Tällöin hänelle on tarjottu tietoa ja mahdollisuutta isyytensä varmistamiseen, mutta hän on itsenäisesti päättänyt isyytensä hyväksyä.
Väärin määriteltyjen isyyksien ja isyyshuijausten yleisyydestä on teetettävä kattava ja puolueeton selvitys ja kaikkia isäkandidaatteja on tiedotettava sen tuloksista, sekä omista oikeuksistaan jo odotusaikana, vaikkapa neuvolakäyntien yhteydessä. Viranomaisten velvollisuutena on varmistaa, ettei miesten ja lasten oikeuksia loukata isyyshuijauksella tai isyyden virheellisellä määrityksellä ja että miehet ja isät ovat mahdollisimman hyvin perillä omista oikeuksistaan. Isien oikeuksista, velvollisuuksista ja asemasta olisi hyvä koota tietopaketti, jota voitaisiin levittää viranomaisten toimesta kaikille asiasta kiinnostuneille. Ohjekirjassa olisi hyvä olla mukana myös neuvoja erotilanteesta ja muista perhe-elämän kriiseistä, kuten vaikka puolison väkivaltaisuudesta ja päihteidenkäytöstä, selviämistä varten.
Kätevin tapa huolehtia tästä velvollisuudesta olisi korvamerkitä joitain neuvolakäyntikertoja yksinomaan tulevalle / väitetylle isälle, ja käydä noiden tapaamisten aikana lävitse miehen oikeuksiin ja isyyteen liittyviä asioita. Tällöin miestä kohdeltaisiin tasa-vertaisena vanhempana viranomaisten toimesta, eikä pelkästään laskuja maksavana apuäitinä, jonka oikeuksilla ei ole mitään väliä. Isyyden vahvistaminen tätä kautta, jo lapsen syntymästä lähtien, on omiaan lujittamaan ja tasa-arvoistamaan parisuhteita, parantamaan naisten asemaa työelämässä (kun äitiä ei aina automaattisesti pidetä ensisijaisena ja tärkeimpänä lapsen vanhemmista) ja lisäämään miesten luottamusta viranomaisten kykyyn ja haluun edistää tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.
Isyysolettaman ulottamista koskemaan myös avoliittoja ei voi pitää järkevänä ratkaisuna, sillä se pahentaisi edellä mainittuja tasa-arvo-ongelmia entisestään. On erittäin todennäköistä, että avoliitossa isyyden väärinmäärittelyn ja isyyshuijauksen mahdollisuus on vielä suurempi kuin avioliitossa, sillä avoliitot ovat useimmiten löyhempiä ja epämuodollisempia ihmissuhdemuotoja kuin avioliitto. Jos mies nimetään automaattisesti isäksi vain sillä perusteella, että hän sattuu asumaan samassa osoitteessa yhdessä lapsen äidin kanssa, ei miesten ja lasten oikeuksia kunnioiteta lainkaan.
Lisäksi avioliiton ja avoliiton välisen rajan hämärtäminen kaventaisi kansalaisten itsenäistä päätäntävaltaa omissa ihmissuhteissaan ja lisäisi viranomaisten puuttumista ihmisten yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin. Tätä kehitystä ei ole syytä vauhdittaa, vaan pikemminkin ihmisten omien valintojen kunnioittamista moniarvoisen suvaitsevaisuuden hengessä olisi syytä vahvistaa. Ne avoparit, jotka haluavat, että heidän lapsensa syntyessä miehen isyys todettaisiin isyysolettaman perusteella, voivat mennä naimisiin.
Isyyden selvittäminen
Nykyisen lainsäädännön keskeisin ongelmakohta on se, että siinä äidin rooli on ylikorostunut. Erityisen selvästi tämä näkyy siinä, että äiti voi halutessaan estää lastenvalvojaa jatkamasta avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isän selvittämistä. Lapsella on oikeus tietää ja tuntea omat biologiset vanhempansa, eikä äidin tahto saa olla esteenä tämän oikeuden toteutumiselle. Äiti on sanktioiden uhalla velvoitettava auttamaan lastenvalvojaa isyyden selvittämisessä, jotta lapsen oikeus isäänsä voidaan mahdollisimman hyvin turvata. Tämä on tärkeää myös siksi, että lapsen biologisen isällä, joka ei välttämättä edes ole lapsen syntymästä tietoinen, on oikeus omaan lapseensa. Tämä kohta nykyinen isyyslaki on vahvasti oman aikansa tuote, sillä se ei vastaa modernia ajattelua, vaan heijastaa viime vuosituhannelle tyypillistä äitikeskeistä perhepolitiikkaa. Nykyajattelussa lasten oikeudet ovat heikompana osapuolena etusijalla ja isän merkitys tunnustetaan lapselle aivan yhtä olennaiseksi kuin äidinkin.
Kuten isyysolettamaa käsittelevässä kohdassa kävi ilmi, Miesten tasa-arvo ry pitää isien, miesten ja lasten oikeuksien kannalta erittäin tärkeänä sitä, että isäkandidaatilla, olipa kyse sitten äidin aviomiehestä, avopuolisosta tai muusta miesystävästä, on aina halutessaan oikeus vaatia isyytensä varmistamista DNA-testillä. Tätä oikeutta ei äidin tahto tai minkäänlainen sosiaalinen painotus saa rajoittaa, vaan päinvastoin viranomaisten on varmistettava se, että miehellä on mahdollisuus tämän oikeuden käyttämiseen, ja että hän ymmärtää asian merkityksen.
Koska täysi-ikäisyyden saavuttaminen on sidottu 18 ikävuoteen, eikä 15:sta, lapsen isyyden selvittämistä tulisi lapsenvalvojan toimesta voida jatkaa siihen saakka, että lapsi aikuistuu.
Isyyden tunnustaminen
Lapsen syntyessä avioliiton ulkopuolella isyys voidaan vahvistaa isän tunnustamisen perusteella. Viranomaisten on kuitenkin varmistauduttava siitä, että tunnustus vastaa biologista totuutta. Varmistautuminen helpottuisi huomattavasti, jos isyyden selvittämisestä dna-testauksen kautta tulisi automaattinen osa lapsen syntymään liittyvää rutiinia. Käytännössä synnytyssairaalassa otettaisiin syntyneeltä lapselta dna-näyte, jota sitten verrattaisiin isäkandidaatilta (oli hän sitten statukseltaan äidin avomies, poikaystävä tai tuttava) otettuun dna-näytteeseen mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Isyyden tunnustamista tai vahvistamista tuomioistuimessa ei tällöin enää tarvittaisi, vaan oikeuteen mentäisiin vain, jos testituloksesta, sen menetelmistä yms. syntyisi kiistaa. Jos kuitenkin nykysysteemistä isyysolettamineen ja tunnustamisineen halutaan pitää kiinni, eikä dna-testauksesta haluta tehdä automaatiota, on isälle kaikissa parisuhteissa ja kaikissa tilanteissa kuitenkin aktiivisesti tarjottava mahdollisuutta varmistautua isyydestään dna-testin avulla.
Tunnustamista kokee nykylaissa välittömyysperiaate, eikä tästä ole syytä luopua, sillä isyyden tunnustaminen lastenvalvojan luona henkilökohtaisesti on omiaan varmistamaan sen, ettei tunnustuspäätöstä tehdä hätiköidysti tai ulkopuolisen painostuksen vuoksi. Ennen tunnustamisen vastaanottamista lasten valvojan on informoitava miestä tunnustamisen merkityksestä, kerrottava hänelle isän oikeuksista ja velvollisuuksista ja tarjottava hänelle mahdollisuutta vaatia isyytensä varmistamista testauksen avulla. Jos isä ei testausta vaadi, vaan haluaa tunnustaa lapsen omakseen, on asia sillä selvä. Jos taas testissä osoittautuu, ettei mies ole lapsen isä, lastenvalvoja voi jatkaa isyyden selvittämistä edelleen. Nykykäytäntö on myös sikäli hyvä, että sen kautta isän ja viranomaisten välille syntyy toimiva henkilökohtainen kontakti. Nykyisin usein isät jäävät altavastaajan asemaan, kun perheen asioista, vaikkapa huoltajuudesta, neuvotellaan ja sovitaan viranomaisten kanssa.
Isyyden ennakollinen tunnustaminen on varmasti arviomuistiossa mainituissa poikkeustapauksissa harkinnanarvoinen asia, mutta miehen ja lapsen oikeuksien turvaamiseksi isyyden selvittämisestä on tällöin pidettävä hyvää huolta, etenkin jos isäkandidaatti ei enää ole omaa asiaansa puolustamassa. Isyyden tunnustaminen lapsen kuoltua ei ole lapsen oikeuksien kannalta olennainen asia, mutta lasten vanhempien ja sukulaisten tunteiden kunnioittamiseksi olisi asiassa voitava käyttää tervettä harkintaa.
Isyyden vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä
Isän oikeutta nostaa kanne isyytensä vahvistamiseksi tuomioistuimessa on vahvistettava nykyisestä, jotta biologisen isän ja lapsen oikeudet tulisivat nykyistä paremmin huomioiduiksi. Miehellä tulee olla oikeus nostaa kanne, jos hän pystyy esittämään oikeudelle sellaisen uskottavan selvityksen, joka tukee hänen väitettä isyydestään. Asia varmistetaan sitten dna-testillä. Kanneajan ajallinen rajaaminen minimiin on epäilemättä perusteltua äidin ja lapsen epävarmuustilan lyhentämiseksi, mutta toisaalta niissä tilanteissa, joissa äiti on salannut isältä lapsen syntymän, on kyettävä joustamaan isän ja lapsen edun nimissä.
Jos isä kuolee ennen lapsen syntymää, on isyys varmistettava dna-testauksella ja jos sen tulos on positiivinen, isyys on vahvistettava hallinnollisella päätöksellä. Oikeuteen pitäisi mennä vain kiistatilanteissa. Pääsääntöisesti dna-testauksen tulosten pitäisi tarjota riittävä näyttö isyyden vahvistamiseen. Vain niissä tilanteissa, joissa dna-testaus ei ole lainkaan mahdollinen, tulisi arvioida muuta näyttöä.
Hedelmöityshoidolla tapahtuneen lisääntymisen osalta nykyisen isyyslain säädökset ovat varsin toimivat. On kuitenkin syytä pohtia, onko lapsen etua isyyslaissa ja hedelmöityshoitolaissa huomioitu riittävällä tavalla tilanteessa, jossa hoitoa on annettu naiselle yksin, eikä sukusoluja luovuttanut mies ole antanut suostumustaan isyytensä vahvistamiseen. Isän, sen enempää kuin äidinkään, tahto ei saa ylittää lapsen oikeutta tietää ja tuntea omat biologiset vanhempansa. Lainsäädännön tai viranomaistoiminnan ei myöskään tule tarkoituksellisesti johtaa tilanteeseen, jossa lapsi on isätön tai äiditön puoliorpo. Parisuhteiden myllerryksessä ja elämän käänteissä lapsi voi toki tavalla tai toisella menettää toisen vanhemmistaan, mutta sitä ei voi rinnastaa siihen, että lailla tai viranomaispäätöksellä lapsesta tehdään äiditön tai isätön. Lapsi on perheessä heikoimmassa asemassa oleva henkilö, joten viranomaisten ja lainsäätäjän ensisijaisena velvollisuutena on varmistaa lapsen oikeuksien, mukaan lukien lapsen oikeus sekä äitiin, että isään, toteutuminen ja pitää huolta hänen hyvinvoinnistaan. Aikuisten mielihalut ja toiveet ovat aivan toissijaisia asioita. On eittämättä lapsen kannalta edullisempi tilanne, jos hänellä on kaksi huolehtivaa vanhempaa, eikä vain yksi. Jos hedelmöityshoidon avulla syntyy lapsi naisparille, on tilanne luonnollisesti eri, sillä silloin lapsella on kaksi vanhempaa, joskaan ei isää. Silloin lapsen oikeuksien kannalta saattaa riittää se, että lapsella on halutessaan oikeus saada tiedot biologisesta isästään. Yksiselitteisin ratkaisu tähän tilanteeseen saattaisi olla se, että hedelmöityshoitolakia muutettaisiin siten, ettei hedelmöityshoitoja enää annettaisi yksinäisille naisille.
Isyyden riitauttaminen
Isyyslain säädökset, jotka koskevat aviomiehen isyyden kumoamista tunnustamisella, ovat nykymuodossaan toimivat. Isyyden kumoamiskanteeseen on annettava aviomiehen, äidin ja lapsen ohella oikeus itseään isänä pitävälle miehelle, jos hän kykenee esittämään näytön, joka tekee hänen isyysväitteestään uskottavan ja jos hänet sitten dna-tutkimuksin varmistetaan lapsen biologiseksi isäksi. Itseään isänä pitävällä miehellä, äidillä ja lapsella tulee samoin perustein olla oikeus nostaa kanne tunnustamalla vahvistetun isyyden kumoamiseksi. Jos lapsi on kuitenkin syntynyt perheeseen hedelmöityshoidon tuloksena, ei biologisella isällä, vaikka hän nyt olisikin isyydestä kiinnostunut, tule olla kanneoikeutta. Kanneaikojen pituus on nykyisillään varsin sopiva, kunhan riittävän joustavasti huomioidaan ne tilanteet, joissa aihe epäillä isyyden paikkansapitävyyttä on ilmaantunut vasta kanneajan päätyttyä.
Isyyden riitauttamisen osalta olisi hyvä selvittää se, miten asia on muissa maissa, etenkin pohjoismaissa, ratkaistu. Ilmeisesti ainakin Norjassa säädökset ovat tässä suhteessa Suomen lainsäädäntöä modernimpia ja isänä itseään pitävän miehen oikeudet paremmin huomioivia. Miettiä voisi myös sitä, saataisiinko biologinen ja sosiaalinen vanhemmuus nivoutumaan yhteen juostavampien huoltajuutta koskevien säännösten ja mallien kautta. Olisiko kenties mahdollista, että tämän kaltaisessa tilanteessa lapsella olisikin useampia huoltajia? Eli aviomiehen tai isyytensä tunnustaneen miehen sosiaalinen isyys ei katkeaisikaan kuin veitsellä leikaten, jos isänä itseään pitävä mies osoittautuisi lapsen biologiseksi isäksi? Tietenkin tällainen järjestely edellyttäisi kaikkien osapuolten hyväksyntää, mutta jos sellaiseen löytyy valmiutta, niin järjestely voisi toimia. Toinen mahdollisuus, etenkin jos perhe-elämä on jo ehtinyt vakiintua uomiinsa, voisi olla se, että lapsen biologiselle isälle taattaisiin tapaamisoikeus ilman huoltajuutta. Saattaa olla, ettei kaikkia täysin tyydyttävää ratkaisua ole löydettävissä, mutta tilanteessa, jossa molempien osapuolen keskenään ristiriidassa olevia intressejä tulisi kunnioittaa, on uskallettava etsiä joustavasti luovaa ratkaisua, jonka kanssa kaikki voisivat elää.
Itseään isänä pitävän miehen kanneoikeudesta ei aiheutuisi arviomuistiossa kuvailtuja mahdollisia ongelmatilanteita, jos isyysolettamaa ei olisi ja jos kaikkien syntyvien lasten kohdalla isyys selvitettäisiin automaattisesti dna-testillä. Vaikka itseään isänä pitävän miehen kanneoikeus voikin järkyttää sosiaalista perhettä ja isyyttä, on kanneoikeutta rajoitettu ajallisesti ja sille on asetettu ehdoksi se, että itseään isänä pitävän miehen väite on uskottava. Aviomies (avomies tai muu lapsen isäksi vahvistettu mies) ja äiti voivat vastustaa itseään isänä pitävän miehen isyystoiveita hyvin itsekkäistä syistä (oman maineensa suojelemiseksi esimerkiksi), eivätkä suinkaan perheensä onnea varjellakseen. Kevyin perustein ei kanneoikeutta voisi käyttää, eikä kannetta voisi nostaa, jos dna-testin näyttö ei olisi isyyttä vahvistavaa. Jos aviomiehen tai tunnustamalla isyytensä vahvistaneen miehen kohdalla on jo tehty dna-testi, jolla isyys on varmistettu, ei muilla miehillä voi olla mahdollisuutta pitää itseään lapsen isänä. Kanneoikeuden rajoittamista perhesuhteiden tilan tai mahdollisen perhe-elämän muodostumisen (itseään isänä pitävän miehen ja lapsen välillä) perusteella ei voi pitää toimivana ratkaisuna, sillä todennäköisesti kanneoikeutta tarvitaan eniten tilanteissa, joissa äidin ja itseään isänä pitävän miehen välit eivät ole kunnossa.
Isyytensä kumoamiseksi kanneoikeus on annettava myös miehelle, joka on isyytensä tunnustamalla vahvistanut, mutta joka ei ole tässä yhteydessä vaatinut isyytensä vahvistamiseksi dna-testausta. Hänelle saattaa myöhemmin selvitä seikkoja, jotka saavat hänet perustellusta syystä epäilemään isyyttään ja katumaan isyytensä tunnustamista. Isyyden kumoamiskanne on voitava nostaa vaikka lapsi tai äiti sekä aviomies tai tunnustamisen kautta isäksi vahvistettu mies olisivat kuolleet. Isyyden kumoamiseen tarvittava näyttö tulisi pääsääntöisesti dna-tutkimuksista.
Isyyslain siirtymäsäännökset
Ei kommentoitavaa
Äitiyteen liittyvät kysymykset
Ei kommentoitavaa
Tiivistelmä
Miesten tasa-arvo ry:n mielestä ensisijainen keino modernisoida isyyslaki on se, että olettamien, tunnustusten, kumoamisten ja tuomioistuinratkaisujen sijasta hyödynnetään modernin tieteen ja teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Isyydestä ei ole epävarmuutta eikä suuremmin aihetta kiistelyyn, kun se on kunnolla dna-testauksella varmistettu. Lähtökohtaisesti jokaisen syntyvän lapsen kohdalla, ihan riippumatta hänen vanhempiensa suhteesta tai mielipiteestä, tulisi suorittaa isyyden selvitys dna-testillä. Tällöin kaikkien osapuolten oikeudet ja velvollisuudet sekä asema ovat helposti selvillä.
Mikäli dna-testauksesta ei haluta tehdä lapsen syntymään liittyvien rutiinien automaattista osaa, vaan perinteistä halutaan pitää osin kiinni, on kaikissa tapauksissa varmistettava, että isäkandidaatilla on aina halutessaan oikeus isyytensä varmistamiseen dna-testin kautta. Hänellä on oltava tämä oikeus, vaikka äiti sitä vastustaisi. Viranomaisten velvollisuudeksi on asetettava se, että he informoivat miestä tästä oikeudesta sekä muista isyyttä koskevista säädöksistä ja puolustavat isän intressejä vanhempana.
Jos mies katsoo, ettei hän halua isyytensä varmistamista dna-testin avulla, niin silloin hänen kohdallaan tulee toimia nykyisen isyyslain edellyttämällä tavalla. Jos taas testaus osoittaa, ettei mies ole lapsen isä, on hänen isyytensä kumottava hallinnollisella päätöksellä välittömästi. Kun testin tulos on negatiivinen tilanteessa, jossa on kyse isyyden tunnustamisesta tai isyyden vahvistamisesta tuomioistuimessa, on viranomaisten vain todettava, ettei testattu mies ole isä, ja jatkettava isyyden selvittämistoimia edelleen.
Lapsen oikeus on asetettava aikuisten oikeuksien edelle isyyden selvittämistilanteessa. Tästä syystä äiti ei saa kieltää lastenvalvojaa selvittämästä isyyttä, vaan hänen on autettava lastenvalvojaa siinä. Jos hedelmöityshoitoa on annettu yksinäiselle naiselle, ei sukusoluja luovuttaneen miehen kieltäytyminen isyytensä vahvistamisesta saa estää lapsen oikeutta biologiseen vanhempaansa.
Isyyden riitauttamiseen on annettava oikeus myös itseään lapsen isäksi väittävälle miehelle, jos hänen selvityksensä isyytensä tueksi on uskottava ja jos dna-testaus hänen väitteensä todistaa. Riitauttamisen kanneaikojen oltava lähtökohtaisesti melko lyhyitä nykyiseen malliin, mutta tarvittaessa joustavuutta on löydyttävä.
Lainsäädännön kautta on annettava suomalaisille selvä signaali siitä, että viranomaiset ja lainsäätäjät pitävät isyyttä yhtä arvokkaana asiana kuin äitiyttä. Koska lapsi on perheissä se haavoittuvaisin ja suojattomin osapuoli, on lapsen oikeudet nostettava kaiken muun edelle. Nykyinen laki on aivan liian äitikeskeinen, ja siten sekä lasten, että miesten (isien) oikeuksia polkeva. Takaamalla miehille (isille) yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet naisten (äitien) kanssa, lainsäätäjä voi vahvistaa suomalaisia perheitä, vahvistaa isyyttä, parantaa naisten asemaa ja huolehtia lasten hyvinvoinnista nykyistä paremmin. Tästä kehityksestä hyötyy koko yhteiskunta.
[1] Arviot vaihtelevat yleensä 1-20 prosentin välillä koko populaatiota koskien, esim. http://www.childsupportanalysis.co.uk/analysis_and_opinion/choices_and_behaviours/misattributed_paternity.htm
[2]KKO:2008:109, http://www.kko.fi/45296.htm
