MTA ry:n lausunto seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta koskevasta työryhmämietinnöstä

(tämä lausunto on lähetetty syyskuun lopussa 2020)

Vapaaehtoisuuden puutteeseen perustuva sääntely

Mitä mieltä olette ehdotuksesta säätää raiskauksen ja muiden seksuaalirikosten keskeiseksi tunnusmerkistötekijäksi vapaaehtoisuuden puute ehdotuksen mukaisesti?

Miesten tasa-arvo ry (MTA) ei kannata työryhmän esitystä, jonka mukaan raiskauksen määritelmä rikoslaissa muutettaisiin suostumusperusteiseksi. Koska seksuaalirikokset, ja etenkin raiskaukset, ovat MTA:n mielestä erittäin vakavia rikoksia, on niitä koskevan lainsäädännön oltava hyvin perusteltua, selkeää ja kaikkien osapuolten oikeusturvan toteutumisen takaavaa. Työryhmä ei raportissaan esitä MTA:n mielestä riittävän painavia perusteluita sille, miksi raiskaussäännöksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä. Työryhmän raportin perusteella ei selviä, miksi nykyinen lainsäädäntö ei olisi riittävä tai miksi lainsäädännön muuttaminen olisi välttämätöntä. Rikoslainsäädäntö ei voi olla mikään moraalisten tai poliittisten mielenilmausten näyttämö. Näyttää vahvasti sille, että koko muutosesitys perustuu poliitikkojen, ja etenkin nykyisen hallituksen, tarpeelle esittää kovan linjan vetämistä seksuaalirikosten suhteen. Paljon tehokkaampaa ja hyödyllisempää olisi pyrkiä estämään seksuaalirikosten tapahtuminen ennalta. Näyttöä siitä, että seksuaalirikoslainsäädännön sisällöllä olisi mitään ennaltaehkäisevää vaikutusta seksuaalirikosten tapahtumiselle, ei ole. Jo tapahtuneiden seksuaalirikosten osalta lainsäädännön sisältöä keskeisempi asia on se, että viranomaiset hoitavat niiden käsittelyn ammattimaisesti, luotettavasti ja mahdollisimman nopeasti. Rikosprosessien kohtuuttomiksi pitkittyneitä käsittelyaikoja ei ainakaan paranneta lisäämällä yhä enemmän epämääräistä lainsäädäntöä, pikemminkin päinvastoin.

Julkisessa keskustelussa raiskaussäännöksen muuttamista suostumisperusteiksi on perusteltu toistuvasti väittämällä, ettei raiskauksista annettaisi Suomessa riittävän paljon tuomioita. MTA katsoo tämän olevan malliesimerkki stalinistisesta oikeuskäsityksestä, jossa olennaista ei ole, onko syytetty syyllistynyt siihen rikokseen, josta häntä syytetään, tai edes se, onko tätä rikosta edes tapahtunut. Olennaista on vain tuomita mahdollisimman monia ihmisiä (miehiä). Länsimaisessa oikeus- ja sivistysvaltiossa tällaiselle stalinistiselle ajattelulle ei pitäisi olla mitään sijaa. Karkeasti sanottuna on parempi, että joku todella tapahtunut rikos jää tuomitsematta, kuin että joku joutuu syyttömänä tuomituksi ja vankilaan. Jos ja kun nykyiselläkään lainsäädännöllä ei pystytä tehokkaasti estämään syyttömien tuomitsemista, tunnusmerkistön muuttamista entistäkin avoimemmaksi ja epämääräisemmäksi, ei ole syytä toteuttaa.

Lähtökohtaisesti MTA siis katsoo, että nykyinen sääntely on riittävä. Jos kuitenkin lainsäädäntöä halutaan selkeyttää nykyisestä ja tehdä aiempaa selvemmäksi se, että raiskauksesta voidaan puhua myös niissä tilanteissa, joissa väkivaltaa tai sen uhkaa ei ole käytetty, voitaisiin raiskauksen määritelmää muuttaa siten, että se tarkoittaisi rikoslaissa sukupuoliyhteydessä olemista toisen henkilön kanssa vasten tämän tahtoa. Tämä ei ole mikään semanttinen kysymys, sillä jos tunnusmerkistö muutettaisiin suostumusperusteiseksi, käytäisiin oikeudessa kiistaa siitä, onko toiselta osapuolelta saatu sukupuoliyhteyteen suostumus vai ei ja siitä, mikä voidaan laskea suostumukseksi ja mikä ei. On aivan eri asia arvioida sitä, onko joku pakotettu sukupuoliyhteyteen vasten tahtoaan, kuin sitä, onko häneltä saatu suostumus sukupuoliyhteyteen vai ei. Kun tunnusmerkistö irrotetaan itse teosta ja liitetään rikoslaissa luotavaan, keinotekoiseen ja vaikeasti määriteltävään käsitteeseen, lainsäädännön monimutkaisuus kasvaa tarpeettomasti. Monimutkaisuuden lisääntyessä näyttökysymykset muuttuvat yhä vaikeammiksi ja sitä myöten kasvaa väärien tuomioiden riski.

Jos tunnusmerkistö muutettaisiin suostumusperusteiseksi, se vaarantaisi helposti länsimaisen oikeusjärjestelmän perusteisiin kuuluvan syyttömyysolettaman ja saattaisi käytännössä johtaa tilanteisiin, joissa todistustaakka olisikin syytetyllä, eikä syyttäjällä. Tämä kehitys on MTA:n mielestä ehdottomasti estettävä. Jokaista raiskauksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes toisin todistetaan. Todistustaakka kuuluu syyttäjälle, ei syytetylle. Kenenkään ei pidä jatkossakaan joutua tilanteeseen, jossa hänen pitäisi todistaa olevansa syytön. Suostumuksen tai sen puutteen osoittaminen on käytännössä jälkikäteen erittäin vaikeaa, ellei jopa täysin mahdotonta, joten rikoslaissa raiskauksen tunnusmerkistö ei voi perustua sille. Normaalielämän kokemukset ovat osoittaneet, ettei sukupuoliyhteyttä arkielämässä pääsääntöisesti edellä mikään neuvonpito siihen suostumisesta. Itse asiassa, suostumuksen jatkuva tivaaminen, jota jotkut ovat ilmeisen vakavissaan esittäneet, johtaisi hyvin suurella todennäköisyydellä siihen, ettei mitään sukupuoliyhteyttä koskaan tapahtuisi. Sellainen inttäminen yksinkertaisesti tappaisi tunnelman. Rikoslainsäädäntö ei voi olla todellisuudesta niin vieraantunutta, ettei seksuaalisten kanssakäymisten todellista luonnetta siinä ja sen uudistusesityksissä huomioitaisi. Varsin usein sukupuoliyhteyteen päädytään siten, että molemmat osapuolet vain sanattomasti siihen ryhtyvät. Asiat etenevät hyvässä yhteisymmärryksessä ja täysin vapaaehtoisesti, vaikka mitään suostumusta ei kumpikaan missään vaiheessa kysyisi tai antaisi. Lähtökohtainen oletus on, että toinen osapuoli on seksuaalisessa kanssakäymisessä vapaaehtoisesti mukana, jos hän ei millään tavoin, sanoin, elein tai muutenkaan, tuo esille sitä, ettei näin olisi. Jos hän missä tahansa vaiheessa tai millä tahansa tavalla tuo esille sen, ettei hän halua seksuaalista kanssakäymistä, on kanssakäyminen jätettävä siihen. Sitä paitsi, vaikka suostumus sukupuoliyhteyteen olisikin saatu vaikka kirjallisena ja allekirjoitettuna, ei mikään estä suostumuksen antajaa jälkikäteen väittämästä, että hän olisi antanut suostumuksena vain pakon edessä. Mitkään esitykset tapahtumien kuvaamisesta, molempien suostumuksella totta kai, tai puhelinsovellusten käyttämisestä, jotta suostumus voitaisiin jälkikäteenkin todistaa, eivät nekään ole realistia tai hyödyllisiä, koska suostumuksen voidaan niissäkin tapauksissa väittää jälkikäteen väittää olleen pakotettu. Rikoslaissa ei tule asettaa mitään määrämuotoista kaavaa tai protokollaa, jota ihmisten on pakko aina seksiä harrastaessaan tiukasti noudattaa, jos he haluavat toimintansa olevan laillista. Sellainen pikkutarkka ja ihmisten yksityiselämän intiimimmälle alueelle tunkeutuva rikosoikeudellinen sääntely ei turvaisi tai suojaisi kenenkään seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaan päinvastoin, paradoksaalisesti ja ironisesti, rajoittaisi ja loukkaisi ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Suostumisperusteinen määritelmä on näin ollen täysin kestämätön ja järjetön.

Lainaus työryhmän esittämistä vaihtoehdoista:

”Vaihtoehto A

1§

Raiskaus: Joka on toisen kanssa sukupuoliyhteydessä vastoin tämän sanallisesti tai muuten ilmaisemaa tahtoa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka 1) pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella tai 2) käyttämällä hyväkseen sitä, että toisella ei ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuuden, voimakkaan päihtymistilan, heikentyneen tajunnantilan, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai tilanteen äkillisyyden vuoksi, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Yritys on rangaistava.

Vaihtoehto B1

1§

Raiskaus: Joka on sukupuoliyhteydessä toisen kanssa ilman tämän sanallisesti tai muuten ilmaisemaa suostumusta, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka 1) saa toisen kanssaan tai kolmannen kanssa sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai pakottaa hänet siihen uhkauksella tai2) käyttämällä hyväkseen sitä, että toisella ei ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuuden, heikentyneen tajunnantilan, voimakkaan päihtymistilan, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai tilanteen äkillisyyden vuoksi, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Yritys on rangaistava.

Vaihtoehto B2

1§

Raiskaus: Joka on sukupuoliyhteydessä sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka 1) saa toisen kanssaan tai kolmannen kanssa sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai pakottaa hänet siihen uhkauksella tai 2) käyttämällä hyväkseen sitä, että toisella ei ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuuden, heikentyneen tajunnantilan, voimakkaan päihtymistilan, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai tilanteen äkillisyyden vuoksi, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Yritys on rangaistava”

MTA katsoo, että vaihtoehto A on työryhmän esittämistä vaihtoehdoista paras. Se on vaihtoehdoista selkein. Se myös lisää vähiten syyttömien ihmisten (miesten) tuomitsemisen riskiä perättömien raiskaussyytösten perusteella. Muut vaihtoehdot lisäisivät perättömien raiskausilmoitusten ja syyttöminä tuomittujen (miesten) määrää. Vaihtoehdon B1 ongelmakohdista kirjoitimme jo edellä. Työryhmän suosittelema B2 vaihtoehto edellyttäisi käytännössä ihmisiltä (miehiltä) ajatuksenlukijan kykyjä. On mahdotonta tietää, että toinen osapuoli ei ole mukana sukupuoliyhteydessä vapaaehtoisesti, jos hän ei millään tavoin tai missään vaiheessa tuo esille tätä, vaan päinvastoin osallistuu siihen ainakin näennäisesti yhteisymmärryksessä ja vapaaehtoisesti, kenties jopa suostumuksensa ja osallistumisensa vapaaehtoisuuden sanallisesti tai elein ilmaisten. Työryhmä suosittama vaihtoehto B2 on epärealistinen ja kohtuuton. Käytännössä se johtaa tilanteisiin, jossa toinen osapuoli (käytännössä nainen), voi jälkikäteen väittää, ettei hän olisi osallistunut sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, vaikka hän tapahtumahetkellä ei ole millään tavoin, sanoin, ilmein tai elein ilmaissut sitä, ettei hän olisi sukupuoliyhteyteen suostuvainen.

Tilanne on raiskauksesta syytetyn kannalta täysin mielivaltainen. Oikeusvaltiossa lainsäädännön on oltava tarkkarajaista. On oltava ennalta, tai vähintäänkin tekohetkellä, mahdollisimman tarkkaan tiedossa, mikä on rikollista ja mikä ei. Työryhmän esittämässä vaihtoehdossa tämä selkeys ja varmuus on korvattu mielivaltaisella ja täysin subjektiivisella jälkikäteisarvioinnilla. Kaikki on vastapuolen (naisen) mielialavaihteluiden sekä tuomioistuimen harkinnan, joka perustuu osaltaan juuri näille lakiesityksen taustatöiden erittäin naisnäkökulmaisille perusteluille, varassa. Vaikka työryhmän perusteluissa toista vakuutetaan, on täysin selvää, että raiskauksesta tultaisiin esitetyn tunnusmerkistömuutoksen toteutuessa tuomitsemaan syytettyjä (miehiä), sillä perusteella, että sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti suostunut (nainen) tulisi jälkikäteen katumapäälle. Se on suorastaan avoin valtakirja tuollaisille tapauksille, sillä mikään työryhmän esityksessä ei estä tällaisten oikeusmurhien tapahtumista. Käytännössä vaihtoehto B2 voisi johtaa tilanteeseen, jossa raiskauksesta syytetyn pitäisi pystyä todistamaan syyttömyytensä, eli hänen pitäisi pystyä osoittamaan toisen osapuolen olleen vapaaehtoisesti mukana, mikä on jälkikäteen hyvin vaikeaa, ellei täysin mahdotonta. Koska työryhmän esittämä vaihtoehto uhkaa romuttaa oikeusvaltion keskeisimpiin perusperiaatteisiin syyttömyysolettaman ja kääntää todistustaakan raiskauksesta syytetylle, ei sitä voi pitää hyväksyttävänä vaihtoehtona.

Sama tarkkarajaisuuden määritelmä koskee tietenkin myös seksuaalisen ahdistelun määritelmää. On oltava ennalta mahdollisimman selvää, mikä on kiellettyä ja rikollista. Määritelmä ei voi perustua vain toisen osapuolen (naisen) subjektiivisiin kokemuksiin, vaan sen oltava objektiivisesti arvioitavissa. Rikoslaissa ei voida edellyttää kykyä lukea toisen ajatuksia, eikä rikoslaissa lakina, joka rajoittaa olennaisella tavalla ihmisten vapauksia, pidä turvautua täysin avoimiin tunnusmerkistöihin, eli siihen, että varmuuden vuoksi kriminalisoidaan kaikki. Jos rikoslaissa ei kyetä määrittelemään mahdollisimman yksityiskohtaisesti, tarkasti ja aukottomasti sitä, mitä sillä kriminalisoidaan, se on huonoa ja kansalaisten oikeusturvan vaarantavaa lainsäädäntöä. Sellaiselle ei pidä Suomessa olla sijaa. Julkisessa keskustelussa esimerkeiksi ahdistelusta ovat kelvanneet se, että joku (nainen) on pahastunut kuultuaan ohimennen mauttoman ja kaksimielisen vitsin tai se, että joku (nainen) on ahdistunut siitä tavasta, mies joku (mies) on häntä katsonut häntä. Se, että rikosoikeudellisen sääntelyn piiriin ollaan hivuttamalla saattamassa tällaisia tekoja, jotka eivät oikeasti loukkaa kenenkään seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on erittäin huolestuttava kehityssuunta. Ahdistelusta on puhuttava vain niissä tilanteessa, joissa ei-toivottu seksuaalinen teko toistuu tai jatkuu, vaikka sen ei-toivottavuus on selvästi ilmaistu seksuaalisten tekojen tekijälle. Yllättävä ja suorasukainen käsiksikäyminen, joka loukkaisi seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka ei-toivuttavuutta ei olisi ehditty ilmaista, voisi tulla tuomittavaksi pahoinpitelynä. Nimittelyjen osalta kunnianloukkauksia koskevat säännökset ovat riittäviä.

Ahdistelun osalta työryhmä esittää, että joissain tilanteissa vaikkapa suudelmat ja halaukset voisivat olla hyväksyttäviä, mutta toisissa tilanteissa taas eivät. Tilannevertailun perusteluna viitataan myös vallitseviin ja yleisesti hyväksyttyihin tapasäännöksiin. Mutta kun nämä käyttäytymiskoodistot eivät ole sukupuolineutraaleja, ei lain soveltaminenkaan tule niiden perusteella olemaan sukupuolineutraalia. Työryhmä ei sukupuolivaikutusten arvioinnissaan ole ottanut lainkaan huomiota sitä, että naisille sallitaan suomalaisessa kulttuurissa paljon enemmän kuin miehille. Iholle tulevat naiset ovat välittömiä ja sosiaalisia, mutta saman tekevät miehet ovatkin ällöttäviä ahdistelijoita. Sama pätee myös kielenkäyttöön. Ronski ja seksuaalissävytteinen kielenkäyttö on naisen kohdalla rohkeaa ja voimaantunutta, mutta miehen sanomana loukkaava, seksististä ja jopa perverssiä. Pukeutumissäännöt ovat niin ikään naisten kohdalla paljon sallivampia aina Eduskunnasta lähtien. Huomiotta jää se, että usein juuri naisten harrastama paljastava pukeutuminen saattaakin olla toisten (naisten tai miesten) mielestä ei-toivuttua ja häiritsevää. Sellaiseen naistyypilliseen käytökseen ei ilmeisesti ole siis jatkossakaan tarkoitus puuttua lainsäädännöllä. Näin ollen MTA on vahvasti sitä mieltä, ettei esitettyjä muutoksia voida tosiasiallisesti pitää sukupuolivaikutuksiltaan neutraaleina. On selvää, että lainsäädännöllä pyritään rajoittamaan enemmän miesten kuin naisten käyttäytymistä.

MTA korostaa myös, että jo nykyiset ahdistelua koskevat säädökset sekä median, ja etenkin tasa-arvoviranomaisten, toistuvasti harjoittama miesten kollektiivinen syyllistäminen ja leimaaminen ovat tutkitusti osoittautuneet täysin syyttömien miesten kannalta hyvin haitallisiksi. Monet opetus- ja hoiva-alalla työskentelevät miehet elävät jatkuvasti sen pelossa, että heitä syytetään perusteetta ahdistelusta. He joutuvat jatkuvasti pohtimaan, voivatko se suorittaa sellaisia, työssään varsin tavanomaisia, tehtäviä tai toimia, joita heidän naiskollegojensa suorittamina pidettäisiin täysin harmittomina. Näille naisvaltaisille aloille on jatkossa entistäkin vaikeampaa saada lisää miehiä, kun alojen ilmapiirin on viranomaisten ja lainsäädännön tuella annettu kehittyä yhä miesvihamielisempään suuntaan.

Eivätkä haittavaikutukset rajoitu vain naisvaltaisten alojen työskentelyilmapiiriin ja rekrytointiin, vaan ne näkyvät jokaisen vastakkaisesta sukupuolesta seuraa hakevan miehen elämässä. Kulttuurisista, mutta myös biologisista syistä johtuen, vaatimus aloitteellisuudesta heteroseksuaalisissa suhteissa kasaantuu miehille. Eikä tämä odotus muutu mihinkään lainsäädäntöä muuttamalla. Rikoslainsäädännöllisen sääntelyn jatkuva lisääminen, kiristäminen ja jo nykyisellään epämääräisten ja tulkinnanvaraisten tunnusmerkistöjen loputon venyttäminen ovat luoneet seurusteluun sekä opiskelu- ja työpaikoille pelon ilmapiirin. Koskaan ei voi tietää milloin ja mistä voi joutua syytteeseen tai saada tuomion. Tilanne on täysin kohtuuton, ja tämän kohtuuttomuuden kärsijöiksi joutuvat enemmän juuri miehet. Rikoslain tehtävä ei ole toimia minään hyvän käytöksen sääntökokoelmana, moraalisena ohjenuorana tai etikettioppaana. Kaiken sellaisen seksuaalisen toiminnan ja käytöksen, joka on jonkun ahdasmielisen ja herkkätunteisen (naisen) mielestä epäasiallista, epäkohteliasta, ei-toivottavaa tai jopa häiritsevää, ei pidä olla lähtökohtaisesti rikoslailla kriminalisoitua. On tilanteita, joissa sosiaalinen paine ja julkinen paheksunta riittävät enemmän kuin hyvin siihen, että huonoa tai harkitsematonta käytöstä korjataan. On hyvin erikoista, ettei työryhmän raportissa ole sukupuolivaikutusten arvioinnissa lainkaan tuotu esille näitä haittavaikutuksia. Mitenkään yllättävänä sitä ei voi pitää, sillä työryhmässä ei ole edustettuna ollut minkäänlaista miesasiaosaamista.

MTA pitää työryhmäraportin keskeisimpänä puutteena sitä, ettei siinä ole käytännössä arvioitu lainkaan perättömien raiskausilmoitusten merkitystä nykylainsäädännön arvioinnin, saati esitettyjen muutosten arvioinnin, kannalta. Työryhmä lähtee raportissaan nähtävästi liikkeelle siitä naiivista oletuksesta, että jokainen raiskausilmoitus olisi aina aiheellinen. Tämä oletus on täysin perusteeton. Koska seksuaalirikokset ovat hyvin usein rikoksia, joissa on kyse sana sanaa vastaan -tilanteesta, on perättömien syytösten mahdollisuus otettava huomioon keskeisenä seksuaalirikoksia koskevaan lainsäädäntöön liittyvänä kysymyksenä.

Tiedossa on niin Suomessa kuin ulkomailtakin se, että perättömiä raiskaussyytöksiä tehdään varsin usein. Poliisiviranomaiset arvioivat vuonna 2010, että jopa viidennes Suomessa tehtävistä raiskausilmoituksista olisi perättömiä (Turun Sanomat 30.6.2010). Niitä tehdään monenlaisista syistä. Niillä voidaan yrittää peittää omaa uskottomuutta, tai niitä voidaan käyttää kiristyksen tai koston välineenä. Perättömillä raiskaussyytöksillä on tavoiteltu julkisuutta tai lasten huoltajuutta eroriidassa. Osassa tapauksista kyse voi olla myös mielenterveysongelmista. Perättömiä raiskausilmoituksia on tehty jopa humalassa ja huvin vuoksi. Koska kyse on sana sanaa vastaan – tilanteesta, on perättömän raiskaussyytöksen esittäminen hyvin helppoa. Perättömien syytösten esittäjät ovat hyvin perillä siitä, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että heitä rangaistaisiin mitenkään perättömän syytöksen esittämisestä, vaikka perätön syytös ei johtaisikaan toivottuun lopputulokseen, eli syyttömän ihmisen (miehen) tuomitsemiseen raiskauksesta. Heillä ei siis ole käytännössä mitään riskiä. Lainsäädäntö ja viranomaiset mahdollistavat nykyisellään sen, että valehtelemalla voidaan saada syytön ihminen (mies) tuomituksi vakavasta rikoksesta, ja jos tässä ei sitten onnistutakaan, ei systeemiä väärinkäyttäneelle ja perusteetta syytetyn (miehen) elämän pilanneelle koidu valehtelustaan mitään seuraamuksia.

Tosiasia on, että Suomessakin ihmisiä (nimenomaan miehiä) on joutunut oikeuden eteen ja jopa vankilaan täysin perättömän raiskaussyytöksen perusteella (esimerkiksi Helsingin Sanomat 13.12.2019). Kyse on vakavasta asiasta. Perätön syytös voi tuhota aiheettomasti syytetyn ihmisen, joka lähestulkoon aina on mies, elämän täysin ja lopullisesti siinäkin tilanteessa, että häntä ei tuomita raiskauksesta, tai raiskaussyytöstä ei edes lopulta nosteta. Koska raiskausta pidetään yleisesti, ja aiheellisesti, vakavana ja häpeällisenä rikoksena, voi perättömästi syytetyn ihmisen (miehen) maine olla lopullisesti ja peruuttamattomasti pilalla. Aina löytyy niitä, jotka ajattelevat hänen olevan syyllinen, vaikka häntä ei ole mistään tuomittukaan. Perättömät syytökset ovat johtaneet työpaikkojen menetyksiin, eroihin ja itsemurhiin. On todella hälyyttävää, ettei työryhmä ole ilmeisesti lainkaan vaivautunut pohtimaan tätä kysymystä.

MTA katsoo, että seksuaalirikoslainsäädäntöä arvioitaessa ja mahdollisesti muutettaessa on aivan olennaista ottaa huomioon perättömien syytösten olemassaolo ja vaikutus. Jokainen perätön raiskaussyytös kuormittaa viranomaisia tarpeettomasti. Perättömät raiskaussyytökset myös heikentävät todellisten raiskausten uhrien asemaa. Ennen muuta seksuaalirikoslainsäädäntöä ja siihen esitettyjä muutoksia on arvioitava siitä käsin, miten ne vaikuttavat perättömien raiskaussyytösten yleisyyteen ja niiden menestymisen mahdollisuuteen. Seksuaalirikoslainsäädännön on oltava sellaista, ettei ketään voitaisi tuomita perättömän raiskausilmoituksen perusteella. Lainsäädännön pitäisi varmistaa se, etteivät selvästi perättömät ilmoitukset johtaisi edes syytteiden nostamiseen. Lisäksi perättömien syytösten esittäjien toimintaan pitäisi puuttua kovalla kädellä. Perättömien raiskausilmoitusten tekemisestä annettavia rangaistuksia tulisi kiristää merkittävästi nykyisestä ja perättömän raiskaussyytöksen esittämisen tulisi johtaa aina syytteeseen perättömän rikosilmoituksen tekemisestä.

Kaiken kaikkiaan MTA arvioi, että seksuaalirikoksia koskevan sääntelyn jatkuva lisääminen, kiristäminen ja niiden jo entuudestaan epämääräisten ja tulkinnanvaraisten tunnusmerkistöjen leventäminen ei ole hyvä kehityssuunta. Pelkona on, että jos lainsäädännön taustalla olevat toimijat eivät saavuta näillä muutoksilla tavoitettaan, eli mahdollisimman paljon lisää miehiä telkien taakse, kansalaisten vapauksia ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta rajoittava rikosoikeudellinen sääntely vain jatkaa kasvuaan. Olisi paljon parempi, jos rikosoikeudellisella sääntelyllä asetettaisiin vain mahdollisimman yksinkertaiset, selkeät ja tiukasti tulkittavat rajat, joita aivan ehdottomasti tarvitaan kaikkien, myös heikoimmassa asemassa olevien, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja fyysisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Muuten ihmisille tulisi antaa mahdollisimman vapaat kädet toteuttaa seksuaalisuuttaan ja seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan. MTA katsoo, että tunnusmerkistöjen muuttaminen tuskin vaikuttaa ennaltaehkäisevästi niiden toimintaan, jotka oikeasti ovat päättäneet seksuaalirikoksiin, kuten raiskauksiin, syyllistyä. Heidän kohdallaan oikeuden toteutumisen kannalta on paljon olennaisempaa se, että nämä rikolliset saadaan kiinni ja kohtuullisessa ajassa rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Tunnusmerkistön muuttamisella on paljon suurempi vaikutus tavallisten, lainkuuliaisten ihmisten (miesten) elämään. Uusmoralistinen, suvaitsematon ja seksuaalikielteinen (etenkin miesten heteroseksuaalisuuden suhteen) ilmapiiri yhdistettynä täysin naiskeskeiseen valtiofeministiseen politiikkaan, on jo osaltaan johtanut sellaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, joiden vaikutukset voivat olla kauaskantoisia ja tuhoisia. Tuskin on aivan sattumaa, että rikosoikeudellisen sääntelyn jatkuvasti kasvaessa syntyvyys on romahtanut, yksinäisyys lisääntynyt ja ihmisten tyytymättömyys seksuaaliseen elämäänsä on kasvanut. Kun kanssakäyminen vastakkaisen sukupuoleen edustajien kanssa on voi helposti ja täysin ennakoimattomasti johtaa miehen joutumiseen syytteeseen ahdistelusta tai vielä pahemmasta, on selvää, että moni mies jatkossa mieluiten minimoi riskinsä. Monessa maassa, kuten vaikkapa Japanissa, tämä näkyy siinä, että miehet jäävät mieluummin yksin, kuin yrittävät solmia parisuhteita ja perustaa perhettä. Samaa ilmiön piirteitä on ollut havaittavissa Suomessakin.

Mitä mieltä olette ehdotetuista säännöksistä, jotka koskevat tilanteita, joissa teon kohteella ei ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan (rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta ja 3 §:n 2 momentin 2 kohta)?

Yhdysvaltalaisissa korkeakouluissa on käytännössä jo nyt tilanne, jossa päihtyneen miehen ja päihtyneen naisen sukupuoliyhteyttä pidetään lähtökohtaisesti raiskauksena, jossa mies on automaattisesti ja aina syyllinen ja nainen uhri. MTA pitää erittäin valitettavana, että Suomessa tilanne halutaan työryhmän raportin perusteella viedä vähitellen samaan suuntaan. Ensinnäkin MTA katsoo, että Suomessa lainsäädännön on oltava tiukasti sukupuolineutraalia. Tämä koskee niin lain sanamuotoja, kuin lakiesitykselle kirjoitettuja perusteluita, joihin tuomioistuimet usein tukeutuvat tuomioita antaessaan. Toisekseen MTA katsoo, että nykyinen säätely on tässä suhteessa riittävä. Ryhtyminen sukupuoliyhteyteen tiedottoman tai sammuneen henkilön kanssa loukkaa tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, koska hänellä ei ole tilansa vuoksi mahdollisuutta ilmaista asiasta tahtoaan. Päihtyneiden ihmisten välinen sukupuoliyhteys ei sitä vastoin lähtökohtaisesti loukkaa kenenkään itsemääräämisoikeutta. Pelkkä päihteiden käyttö ei vapauta aikuista ja oikeustoimikelpoista ihmistä, naistakaan, vastuusta. On täysin selvää, että päihteiden käytön myötä ihmisten käytös vapautuu ja muuttuu. Voi hyvin olla, että päihtyneet ihmiset tekevät asioita, joita he eivät selvin päin tekisi. Voi myös olla, että jo seuraavana päivänä päihtyneenä tehtyjä asioita kadutaan kovasti. Krapulainen katumus ei vapauta aikuista ihmistä siitä vastuusta, joka hänellä omista valinnoistaan ja niiden seurauksista on. On jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla huolehtia siitä, että he käyttävät päihteitä niin, ettei tällaisia jälkikäteiseen katumukseen johtavia tilanteita synny. Jos ei siihen kykene, voi jättää päihteiden käytön pois.

MTA arvioi myös, että rikoslain tässä kohdassa nykyisellään oleva ilmaisu siitä, että raiskaukseksi voidaan laskea myös teko, jossa toinen osapuoli (nainen) on pelkotilan tai muun avuttoman vuoksi estynyt ilmaisemasta kielteistä tahtoaan sukupuoliyhteyden harjoittamista vastaan, muodostaa tarvittavan varaventtiiliin. Tunnusmerkistössä ei tarvitse tarvita vaikeasti määriteltäviä ja syytetyn oikeusturvan helposti vaarantavia vapaaehtoisen osallistumisen tai suostumuksen kaltaisia keinotekoisia ja yksinkertaista asiaa tarpeettomasti mutkistavia käsitteitä, kun tämä laissa jo oleva momentti kattaa kaiken sen, mitä ensimmäinen momentti ei saa tavoitettua. Tuomioistuinten on vain tarvittaessa ryhdyttävä soveltamaan tätä säännöstä.

Muut aikuisiin kohdistuvat seksuaalirikokset

Mitä mieltä olette ehdotetusta seksuaalisen kajoamisen törkeän tekomuodon säätämisestä?

Mitä mieltä olette ehdotetusta seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta säännöksestä?

Mitä mieltä olette seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen soveltamisalan ehdotetusta laajennuksesta?

Seksuaalista ahdistelua koskeva säännöstö on edelleen aivan liian epämääräinen. Lisäksi se perustuu subjektiivisille kokemuksille, mikä johtaa helposti mielivaltaisiin, ennakoimattomiin tuomioihin. Mitään näyttöä siitä, että ahdistelusäännös olisi johtanut nykyiselläänkään mihinkään positiiviseen, ei ole. Sen negatiivisista vaikutuksista etenkin miesten asemaan ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon sitä vastoin on selvää näyttöä. Kun säännöstö on jo nykyisellään epäonnistunut, ei sen laajentaminen ainakaan paranna tilannetta.

Mitä mieltä olette ehdotetusta seksuaalisen kuvan luvatonta levittämistä koskevasta säännöksestä?

Mitä mieltä olette sukupuoliyhteyden määritelmän ehdotetusta laajentamisesta?

Muita aikuisiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin liittyviä huomioita?

Miehiin kohdistuva seksuaalirikokset, kuten myös muutkin väkivaltarikokset, jäävät usein piiloon. Miehet eivät tee niistä yhtä usein rikosilmoituksia, eivätkä nämä teot tule yhtä usein viranomaisten tietoon, kuin naisiin kohdistuvat. Myös tutkimuksessa on vahvasti keskitytty naisten kokemuksiin ja naisiin kohdistuvaan rikollisuuteen. Tutkimukset on usein laadittu ja toteutettu siten, että miesten kokemukset jäävät niissä varjoon. Käytännössä tämä johtaa siihen, että miehiin kohdistuvaa seksuaalirikollisuutta vähätellään ja aliarvioidaan niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Se johtaa vuorostaan siihen, että viranomaisten toimet, lainsäädännöstä lähtien, perustuvat puutteellisille, vääristyneille tai virheellisille tiedoille, mikä näkyy vahvasti tässäkin työryhmäraportissa. On viranomaisten velvollisuutena korjata tämä epäkohta. Oikeusministeriön on syytä teettää pikaisesti kattava ja puolueeton tutkimus miehiin kohdistuvan väkivaltarikollisuuden, mukaan lukien seksuaalirikollisuuden, yleisyydestä Suomessa.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset

Mitä mieltä olette ehdotuksesta säätää lapsiin kohdistuvia tekoja koskevat säännökset omaksi kokonaisuudekseen?

Mitä mieltä olette lapsenraiskausta koskevasta säännöksestä?

Mitä mieltä olette seksuaalista kajoamista lapseen koskevasta säännöksestä?

Mitä mieltä olette sukupuoliyhteyksien ja seksuaalisten tekojen säätämisestä rangaistavaksi sellaisenaan lapsenraiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena lapseen, kun ne kohdistuvat alle 12-vuotiaaseen lapseen?

Mitä mieltä olette muutoksista paritusta koskevaan sääntelyyn?

Mitä mieltä olette muutoksista lasta seksuaalisesti esittäviä kuvia koskevaan sääntelyyn?

Muita lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin liittyviä huomioita?

Rangaistukset

Mitä mieltä olette ehdotetuista rangaistusasteikoista?

Muut huomiot

Huomioita esityksen arvioituihin vaikutuksiin liittyen?

On selvää, että kun rikoslainsäädäntöä esitetyllä tavalla ollaan kiristämässä, on arvioitava myös perättömistä rikosilmoituksista koituvien seurausten kiristämistä.

Isyyslakiin on syytä lisätä säännös, jonka mukaan seksuaalirikoksen, kuten raiskauksen, uhriksi joutuneella miehellä on oikeus luopua tällaisen rikoksen kautta alkunsa saaneen lapsen isyydestä (juridinen abortti).

Huomioita muihin lakeihin ehdotettuihin muutoksiin liittyen?

Muita huomiota liittyen esitettyihin lakiehdotuksiin?

MTA ry:n julkilausuma: Miehiin ja poikiin kohdistuva empatiavaje ja tasa-arvon mittaamisen ongelmat

Miesten tasa-arvo ry:n syyskokous haluaa, että Suomessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota miehiin ja poikiin kohdistuvaan empatiavajeeseen ja sukupuolten välisen tasa-arvon mittaamiseen liittyviin ongelmiin.

Empatiavajeella tarkoitetaan sitä, että on olemassa tilanteita, joissa miehiä ja poikia kohtaan tunnetaan vähemmän empatiaa, kuin mitä naisia ja tyttöjä kohtaan tunnetaan vastaavissa tilanteissa. Tasa-arvon mittaamisen ongelmat liittyvät pääosin siihen, että miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmat ja oikeudet eivät monissa mittauksissa tule juuri lainkaan huomioiduiksi. Käytössä on jopa mittareita (kuten Maailman talousfoorumin Global Gender Gap Index), joiden mukaan arvioinnin kohteena oleva maa on sitä tasa-arvoisempi, mitä huonommin miehillä ja pojilla menee.

Miehiin ja poikiin kohdistuva empatiavaje estää meitä havaitsemasta monia miesten ja poikien asemaan liittyviä tasa-arvo-ongelmia. Sen seurauksena tasa-arvokeskustelusta ja tasa-arvopolitiikasta tulee helposti erittäin naiskeskeistä. Esimerkiksi miehiin ja poikiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtaudutaan Suomessa edelleen vähätellen ja jopa naureskellen. Vaikka enemmistö väkivallan uhreista Suomessa on miehiä ja vaikka tutkitusti tiedämme miesten ja naisten kokevan osapuilleen yhtä paljon lähisuhdeväkivaltaa, vain naisiin kohdistuvalle väkivallalle on julistettu nollatoleranssi ja vain sitä pyritään aktiivisesti torjumaan. Edes kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien, eli vauvojen, ihmisoikeudet eivät ole tasa-arvoisesti suojattuja: siinä missä tyttövauvojen silpominen aiotaan Suomessa kieltää jo toistamiseen, ei poikavauvojen silpomisen haluta edelleenkään loppuvan. Empatiavajeen yli voidaan kuitenkin päästä, kun sen olemassaolo vain tunnistetaan ja tunnustetaan. Meidän täytyy tietoisesti ponnistella sen eteen, että miesten ja poikien oikeudet tulevat aina tasa-arvoisesti huomioiduiksi.

Sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisen arvioimiseksi käytössä on useita mittareita. Useimmat näistä ovat pahasti vinoutuneita. Esimerkiksi miehiin ja poikiin kohdistuva lainsäädännöllinen sukupuolisyrjintä, josta keskeinen esimerkki Suomessa on vain miehiä koskeva asevelvollisuus, ei näy näissä mittauksissa oikeastaan missään. Naiskeskeisillä tasa-arvomittareilla mitattuna Suomi sijoittuu usein maailman maiden kärkijoukkoon, mutta kun vertailussa mukaan otetaan myös poikin ja miesten asemaan liittyvät asiat, Suomi jää kauaksi kärjestä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii vuonna 2019 julkaistu BIGI-mittaus, jossa Suomi oli vasta maailman 72:ksi tasa-arvoisin maa. Erilaisissa mittauksissa ja vertailuissa on aina omat puutteensa, mutta yksipuolisesti ja vinoutuneesti tasa-arvon toteutumista mittaaviin tutkimuksiin on syytä suhtautua hyvin kriittisesti. Sokea luottamus niihin johtaa meidät täysin harhaan. Tasa-arvon mittaamisessa on vaadittava laatua ja tasapuolisuutta.

Miesten tasa-arvo ry:n syyskokous katsoo, että Suomessa harjoitettavan tasa-arvopolitiikan on perustuttava tutkitulle ja ideologisesti värittymättömälle tiedolle. Tasa-arvopolitiikassa on aina pidettävä huoli siitä, ettei miesten ja poikien oikeuksia unohdeta, vaan niitä edistetään tasa-arvoisesti rinta rinnan naisten ja tyttöjen oikeuksien kanssa.

MTA ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle rikoslain muuttamisesta

(tämä lausunto on lähetetty syyskuun lopussa 2020)

Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on laatinut luonnoksen lakiesitykseksi, jolla muutettaisiin rikoslakia. Esityksen mukaan rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteeksi pitäisi lisätä maininta rikoksen tekemisestä uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Erityisesti luonnoksessa esitetään, että sukupuoli pitäisi mainita rikoslaissa koventamisperusteena kunnianloukkauksia ja uhkailua koskevissa pykälissä. Luonnoksessa viitataan vahvasti lakiesityksen taustalla olevaan ajatukseen siitä, että poliittisiin päättäjiin, viranomaisiin ja tutkijoihin kohdistuva uhkailu ja kunnianloukkaukset muodostaisivat sellaisen uhan, johon pitäisi reagoida muuttamalla rikoslainsäädäntöä nykyisestä.

Miesten tasa-arvo ry (MTA):n mielestä luonnos osoittaa selvästi, että tämä lakiesitys pitäisi haudata ja unohtaa. MTA perustelee tätä näkemystään seuraavasti:

Lakiesityksen vaikutus sananvapauteen

Ensinnäkin MTA katsoo, ettei luonnoksessa hallituksen esitykseksi eduskunnalle rikoslain muuttamisesta esitetä mitään sellaisia perusteita, joiden vuoksi rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteeksi pitäisi lisätä maininta rikoksen tekemisestä uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Ylipäätään MTA pitää tärkeänä sitä, että rikostuomioita annettaessa pääpaino on aina itse rikoksen objektiivisessa arvioinnissa tekona, ei sen taustalla väitetysti olevassa motivaatiossa. Luonnoksessa esitetyssä lakimuutoksessa fokus on rikoksentekijässä motiiveineen, eikä rikoksen vaikutuksissa sen uhriin. Tämä on suomalaisessa rikoslainsäädännössä tyypillinen valuvika. On rikosten uhrien kannalta epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta, jos kahdesta identtisestä rikoksesta annetaan erilaiset tuomiot vain siksi, että toisen niistä väitetään johtuneen rikoksen uhrin sukupuolesta. Tällainen säätely lisää eriarvoisuutta ja heikentää ihmisten uskoa oikeusjärjestelmään, jonka ratkaisut yhä vähenevässä määrin vastaavat heidän oikeustajuaan.

Luonnoksen perusteella jää varsin epäselväksi se, millaisella näytöllä ja missä tilanteissa sukupuoli voisi tulla koventamisperusteena käyttöön. Kun epämääräistä lainsäädännöllistä sääntelyä lisätään, väärinkäytösten ja mielivallan mahdollisuus lisääntyy. Tämä heikentää kansalaisten oikeusturvaa. Lainsäädännölle, ja etenkin kansalaisten keskeistä oikeutta, eli sanavapautta, rajoittavalle rikoslainsäädännölle, on kyettävä esittämän erityisen painavat perusteet. Kun perusteluja ei löydy, on lakiesitys hylättävä. Suomessa ei tarvita yhtään lisää tarpeetonta sääntelyä. Jo ennestään kuormitettua oikeuslaitosta ei auta yhtään se, että säädöksiä lisätään. Se vain pahentaa tilannetta. Olisi parempi käyttää rajalliset resurssit tuomioistuinten toimintaedellytysten tukemiseen, eikä uusien lakien säätämiseen.

Luonnosteltu esitys uhkaa vahvasti rajoittaa yhtä keskeisimmistä perus- ja ihmisoikeuksistamme, eli sananvapautta. Sananvapautta pitäisi MTA:n näkemyksen mukaan pyrkiä Suomessa pikemminkin edistämään ja vahvistamaan, kuin kahlitsemaan ja rajoittamaan. Hallinnon avoimuus, läpinäkyvyys, poliittinen vastuu ja demokraattisuus edellyttävät sitä, että kansalaisilla on oikeus tuoda esille mahdollisimman vapaasti näkemyksiään ja ennen muuta kritisoida kovinkin ja kansanomaisin sanankääntein vallanpitäjiä ja viranomaisia sekä heidän toimintaansa. Sama pätee tietenkin myös tutkijoihin. Luonnoksen perusteella hallitus haluaa esittää rikoslakiin muutosta, joka asettaisi juuri nämä vallankäyttäjät, poliittiset päättäjät, viranomaiset ja tutkijat yhteiskunnallisen asemansa perusteella erityisasemaan ja erityisen suojelun kohteeksi. Tämä ei ole hyväksyttävää.

Se, että muutostarvetta ensisijaisesti perustellaan viittaamalla vihapuheen ja viharikollisuuden kaltaisiin käsitteisiin, jotka eivät, kuten luonnoksessakin todetaan, perustu edes lakiin, asettaa koko esityksen erittäin kyseenalaiseksi. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on käynyt viime vuosina selväksi, että esimerkiksi vihapuhe voi tarkoittaa mitä tahansa aina kunnianloukkauksista ja uhkailuista, jotka on jo nyt kriminalisoitu, epämieluisten, ristiriitaisia tunteita herättävien ja kriittisten mielipiteiden esittämiseen. Erityisen selväksi on käynyt se, että ”vihapuhe”-käsitteestä on tullut leimakirves, jolla surutta lyödään kaikkia niitä, jotka uskaltavat olla vihapuhe-syytösten esittäjän kanssa eri mieltä mistään. Kun lakiesityksen perusta on tämä, on suuri uhka sille, että lainsäädäntö ja tuomioistuinten ratkaisut alkavat pikku hiljaa rajoittaa kriittistä kansalaiskeskustelua ja etenkin valtavirrasta poikkeavien näkemysten esittämistä julkisesti. George Orwellin kirjassaan ”1984” kuvaama dystopia ajatusrikollisuuksineen on tällaisten lakiesitysten myötä yhä lähempänä todellisuutta Suomessakin.

Luonnoksessa ei esitetä mitään perusteita sille, miksi jo nykyinen lainsäädäntö ei riittäisi siihen, että selvempiin rikoksiin, kuten kunnianloukkauksiin tai uhkauksiin, voitaisiin puuttua tarvittaessa tehokkaasti. Kun kyse on sananvapauden rajoittamisesta, perusteluksi ei riitä se, että vallanpitäjät, tutkijat, poliitikot tai virkamiehet kokevat heihin ja heidän toimintaansa kohdistuvan kritiikin ikäväksi, loukkaavaksi tai perusteettomaksi. Yhteiskunnallista valtaa käyttävien henkilöiden ja organisaatioiden on kestettävä kovaakin kritiikkiä ja jopa vihamielistä puhetta. Kansalaisilla on oikeus olla vihaisia tai tyytymättömiä, ja heillä on oikeus ilmaista tätä tunnetaan myös sanallisesti.

Luonnoksessa ei liioin pystytä esittämään mitään perusteita sille, että tilanne olisi jotenkin olennaisesti muuttunut aiemmasta. Tyytymättömiä kansalaisia on ollut aina. Vihamielistä puhetta, kunnianloukkauksia ja uhkailuja on esitetty ennenkin. Mitään näyttöä siitä, että tässä tilanteessa olisi tapahtunut jotain sellaista määrällistä tai laadullista muutosta, joka oikeuttaisi kansalaisten sananvapauden lisärajoitukset, ei luonnoksesta löydy. Ainoa ero aiempaan on se, että sosiaalisen median myötä tavallisetkin kansalaiset voivat saada äänensä kuuluviin ja kohdistaa viestinsä suoraan vallanpitäjille. Tämä tietenkin pelottaa ja harmittaa vallanpitäjiä, jotka eivät kykene kestämään heille suoraan tulevaa palautetta. Siksi sananvapautta halutaan nyt rajoittaa.

Luonnoksessa ei sitä paitsi kyetä esittämään ainuttakaan perustelua sen puolesta, että esitetty rikoslain muutos parantaisi Suomessa vallitsevaa tilannetta millään tavoin. Mitään näyttöä siitä, että se vähentäisi kunnianloukkauksia, uhkailuja tai mitään muutakaan rikollisuutta, ei ole. Se vain saattaisi joissain tapauksissa koventaa niistä annettavia tuomioita. Rikoslain tehtävänä ei ole moraalisten viestien lähettäminen. Jos ongelmaksi koetaan kunnianloukkaukset ja uhkailut, on syytä pohtia, voitaisiinko niitä estää jo ennalta esimerkiksi harjoittamalla politiikkaa, joka ei herätä kansalaisissa niin paljon tyytymättömyyttä. Olisiko tyytymättömyydestä kumpuavaa vihamielistä puhetta vähemmän, jos ihmiset tuntisivat nykyistä vahvemmin, että heitä aidosti kuunnellaan ja että heillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa demokraattisessa päätöksenteossa? Luonnoksen perusteella on selvä, ettei vaihtoehtoisia, sananvapauden turvaavia, ratkaisuja ole edes etsitty. Yksi keskeinen keino nykyisin havaittavien ylilyöntien korjaamiseen olisi myös tuomioistuinten ruuhkien purkaminen, jolloin nykylainsäädännön puitteissa tehdyt kunnianloukkaus- ja uhkailujutut tulisivat nopeammin käsiteltyä. Nyt moni uhkailujen tai kunnianloukkausten uhri ei viitsi lähteä oikeuteen, koska oikeusprosessit ovat liian raskaita, kalliita ja kohtuuttoman pitkäkestoisia.

Lakiesityksiä, etenkin rikoslakiin liittyviä, on arvioitava aina siltä kannalta, onko niistä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tässä tapauksessa vaikuttaa vahvasti sille, että esityksen haittapuolet olisivat sen hyviä puolia painavammat. Lisäksi sananvapautta rajoittava ja rikoslainsäädäntö lisäävä esitys vaatisi todella painavat perustelut toteuttamiselleen. Esityksessä pitäisi kyetä osoittamaan lakimuutoksen tarpeellisuus, sen toimivuus ja vaikuttavuus hyvin selvästi. Luonnos osoittaa, ettei esitykselle ole perusteita. Lakimuutoksen välttämättömyyttä ja hyödyllisyyttä ei ole kyetty osoittamaan.

Lakiesityksen sukupuolivaikutusten arviointi

Toisin kuin luonnoksessa väitetään, Suomen voimassa oleva rikoslaki ei ole tällä hetkellä sukupuolineutraali laki. Vain nainen voidaan tuomita lapsensurmasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että lapsensa surmaamiseen syyllistyneet äidit voivat selvitä teostaan vähäisemmällä rangaistuksella, kuin vastaavaan tekoon syyllistyneet isät. Rikoslaki on näin ollen yksi miehiä sukupuolen perusteella syrjivistä laeistamme. MTA on tietenkin vaatinut jo vuosia rikoslain muuttamista sukupuolineutraaliksi, mutta syrjivän lain korjaamiseksi ei ole ryhdytty mihinkään toimiin. Se, että lakiesitysluonnos sisältää näin selkeästi ja kiistattomasti valheellisen väittämän, ei anna kovin hyvää kuvaa tästä lakiesityksestä.

Rikoslain sukupuolittuneisuuttakin suurempi tasa-arvo-ongelma on se, että meillä on vahva epäilys siitä, että miehet saavat samoista rikoksista kovempia tuomiota kuin naiset. Toisin sanoen riippuu rikoksesta tuomittavan sukupuolesta, kuinka kovan tuomion hän saa. Perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuus lain edessä ei siis toteudu, vaan miehet tulevat rikosoikeudenkäynneissä sukupuolensa perusteella syrjityiksi. Tilanteen korjaamiseksi MTA on jo vuosia sitten esittänyt perusteellisen ja puolueettoman selvityksen teettämistä sukupuolen vaikutuksesta rikostuomioihin Suomessa. Tutkittua tietoa tarvitaan, jotta ongelmaan voidaan tarttua tosissaan.

Luonnoksessa esitetty lakimuutos on sentään sanamuodoiltaan sukupuolineutraali, mutta se on täysin merkityksetöntä, kun otetaan esityksen sisällön epäsuorat vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Vaikutukset ovat negatiivisia. Tällaisen lakimuutoksen myötä rikoslaista tulisi entistäkin selvemmin miehiä sukupuolen perusteella syrjivä. Tähän on useita syitä.

Ensinnäkin lain soveltamisala on muotoiltu sellaiseksi, että se nostaa naiset sukupuolen perusteella erityisasemaan. Kunnianloukkaukset ja uhkailut, joiden koventamisperusteisiin sukupuoli siis esitetään liittyväksi, ovat tyypillisesti sellaisia rikoksia, joista naiset raportoivat miehiä herkemmin, vaikka he eivät välttämättä joudu niiden uhriksi yhtään miehiä useammin. Lakiesityksessä on nimenomaisesti rajattu pois ne rikokset, joiden uhreista enemmistö on miehiä, kuten väkivaltarikokset ja eroriitoihin liittyvät rikokset. Sukupuolineutraali lakiteksti on vaikutuksiltaan kaikkea muuta kuin sukupuolineutraali. Kun lakiesityksen perusteluissa ja oikeusministeri Henrikssonin julkisissa puheenvuoroissa on nimenomaan korostettu tarvetta suojata naispoliitikkoja vihapuheelta, syntyy vaikutelma siitä, että koko lakiesityksessä on viime kädessä kyse vain Sanna Marinin naisvetoisen hallituksen oman edun tavoittelusta.

Toisekseen lakimuutoksen soveltamisalasta on perusteluissa korostetusti rajattu pois myös kiihotus kansanryhmää kohtaan. MTA tietää erittäin hyvin miesten oikeuksien asiantuntijaorganisaationa sen, että miehistä esitetään aika usein julkisesti sellaisia leimaavia ja seksistisesti syyllistäviä yleistyksiä ja väitteitä, jotka saattaisivat varsin hyvin täyttää kiihotuksen tunnusmerkistön. Miesvihamielinen puhe on hyvin tavanomaista Suomessa, toisin kuin naisvihamieliset ilmaisut. Misandriaa löytyy toistuvasti sosiaalisen median ohella valtavirtamediasta ja poliitikkojen sekä viranomaisten julkisista lausunnoista. Mutta tähän kokonaiseen ihmisryhmään kohdistuvaan vihanlietsontaan ei siis, toisin kuin yksittäisiin naisiin kohdistuviin epämiellyttäviksi koettuihin ilmaisuihin, aiota lakimuutoksella puuttua. Voi hyvin kysyä, mihin tämä linjaus perustuu. Miehet muodostavat Suomessa vähemmistön, joka on tutkitusti ja tilastollisesti huono-osaisempi ja sukupuolensa perusteella syrjitty ihan lainsäädännöstä lähtien. Eikö lain pitäisi juuri suojata heikommassa asemassa olevia?

Kolmas ongelma lakiesityksen sukupuolivaikutuksissa on se, että pelkkä lakitekstin sukupuolineutraalius on yhtä tyhjän kanssa, jos lain perustelujen teksti ei ole sukupuolineutraalia, eikä se tässä luonnoksessa ainakaan sitä ole. Luonnoksen tekstissä esitetään jatkuvasti täysin perustelemattomia väitteitä, joilla naisiin kohdistuvaa erikollisuutta liioitellaan ja miehiin kohdistuvaa vastaavasti vähätellään ja mitätöidään. Tutkitusti on esimerkiksi tiedossa se, että Suomessa miehet ja naiset kokevat osapuilleen yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa. Lakiesityksen perustelujen väitteiden pitäisi perustua tutkittuihin tosiasioihin, eikä ideologisioin ennakkoluuloihin, kuten nyt. Vaarana on, että väärän kuvan todellisuudesta antavat perustelut vaikuttavat välillisesti myös tuomioistuinten ratkaisuihin, kun siellä etsitään lain perusteluista ohjeita siihen, miten tulkinnanvaraista lakia tulisi käytännössä soveltaa. Tätä vaaraa vahvistavat oikeusministeri Henrikssonin julkisuudessa esittämät ja erittäin huonosti harkitut lausunnot, joiden mukaan tämän lakiesityksen tavoitteena on nimenomaan naisvihaan puuttuminen, eikä sukupuolineutraali puuttuminen uhkailuihin ja kunnianloukkauksiin. Ilmeisesti oikeusministeri Henriksson pyrkii näillä lausunnoillaan vaikuttamaan tuomioistuinten tuleviin ratkaisuihin. Oikeusministerin pitäisi vallan kolmijako-opin mukaisesti tiukasti pidättäytyä pyrkimyksistä ohjailla tällä tavoin riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuja.

Luonnoksessa viitataan valtioneuvoston Jyväskylän yliopistolta tilaamaan vihapuhetutkimukseen, jonka lakiesitysluonnoksessa väitetään todistavan, että vihapuhetta kohdistuisi naisiin useammin kuin miehiin. Kyseisessä tutkimuksessa oli alusta lähtien tavoitteena saavuttaa juuri tällainen tulos. Sen varmistamiseksi tutkimuksen hakusanoiksi valittiin enemmän sellaisia sanoja, joita käytetään naisia halventavissa viesteissä kuin niitä sanoja, joita tyypillisesti esiintyy miehiä loukkaavissa tai uhkaavissa kirjoituksissa. Tällä tieteen eettisten sääntöjen vastaisella tutkimusmetodilla saatiin sitten päällisin puolin toivotun kaltainen tutkimustulos, mutta vaikka tutkimuksessa haastatellut naiset kertoivat miehiä useammin subjektiivisista uhkailun tai loukkauksen kokemuksistaan, tutkimus osoitti, että varsinaisia loukkaavia tai uhkaavia vihaviestejä olivatkin ottaneet vastaan enemmän mies- kuin naiskansanedustajat. MTA pitää varsin erikoisena sitä, ettei tutkimuksen eettisiä ongelmia kommentoida lakiesitysluonnoksessa lainkaan. Huomiota herättävää on myös se, että tutkimustuloksista poimitaan vain ne osat, jotka sopivat lakiesitysluonnoksessa hyvin näkyvään naiskeskeiseen ennakkoasenteeseen.

Kaiken kaikkiaan MTA pitää selvänä sitä, että lakiesitys on jälleen yksi osoitus pyrkimyksestä lisätä naisten sukupuoliperusteista erityiskohtelua Suomessa. Näennäiseesti sukupuolineutraali lakiesitys on soveltamisalaltaan ja perusteluiltaan muotoiltu tarkoituksellisesti sellaiseksi, että on erittäin epätodennäköistä, että sitä tultaisiin koskaan soveltamaan sellaisissa tapauksissa, joissa rikos kohdistuu mieheen. Näin ollen lakiesityksen voi katsoa toteutuessaan lisäävän entisestään miehiin sukupuolen perusteella kohdistuvaa lainsäädännöllistä sukupuolisyrjintää ja vähentävän sukupuolten välistä tasa-arvoa Suomessa.

Näillä perusteilla MTA esittää, että tästä esityksestä rikoslain muuttamiseksi luovuttaisiin kokonaan.