Tasa-arvolakiin ehdotetaan sisällyttäväksi palkkakartoituksen tavoite ja sen laatimista sekä tuloksia koskeva menettely.
Pykälä 6 esitetään uudistettavaksi. Siinä sanotaan mm. näin: ”Jos palkkakartoituksen vaativuus- tai tehtäväryhmittäinen taikka muulla perusteella muodostettujen ryhmien tarkastelu tuo esiin selkeitä eroja naisten ja miesten palkkojen välillä, palkkaerojen syitä ja perusteita on selvitettävä. Jos työpaikalla on käytössä palkkausjärjestelmiä, joissa palkat muodostuvat palkanosista, esiin tulleiden erojen syiden selvittämiseksi tarkastellaan keskeisiä palkanosia.”
Miesten tasa-arvo ry antaa näistä seuraavan lausunnon:
Lakiehdotus on mielestämme täysin riittämätön poistamaan palkkaerot työpaikoilla. Tasa-arvolaissa tulee olla selkeästi määritetty, kuinka tasa-arvoinen palkkaero lasketaan. Muuten palkkaerojen tulkinnassa säilyy se villi länsi, joka Suomessa nykyisin vallitsee. Palkkaerojen laskemiseen pitää sisältyä ILO 100-sopimuksen mukaisten ei-syrjivien palkanosien poistaminen laskelmista ja palkkaeron laskeminen siten kuin EU-parlamentin päätöslauselma 2008/2012(INI) sen määrittelee.
Perustelut
Lakiehdotusta sorvannut toimikunta on malliesimerkki, kuinka ”pihalla” Suomessa tällä hetkellä palkkavertailuissa ollaan. Toimikunta kertoo yleisperusteluissaan esimerkiksi näin: ”Vuodesta 1995 lähtien naisten ja miesten palkkaero on pysytellyt 17-20 prosentissa säännöllisen työajan ansioilla laskettuna. Naiset ansaitsevat keskimäärin 83 prosenttia miesten ansioista koko työmarkkinoilla kokoaikaisten säännöllisen työajan ansioilla mitattuna.”
Näistä lauseista viimeinen on likimain oikein, kun vain muistetaan samalla mainita, että kokoaikatyötä tekevien miesten säännöllisen työajan tehdyt vuosityötunnit ovat 15-20 % korkeammat kuin naisten tehdyt työtunnit. Ensimmäisessä lauseessa sotketaan ansiotaso ja palkkataso. Niitä pidetään samana asiana.
Tasa-arvoinen lausunto palkkaeroista on yhdistyksemme mielestä seuraava:
Ansiotaso
Kokoaikatyötä tekevien naisten ansiotaso kuukauden bruttoansioilla (ilman tuntiperusteisia ylityöansioita) mitattuna on noin 17 % alempi kuin miesten ansiotaso. Tässä ei kuitenkaan ole mitään tasa-arvon vastaista, sillä niiden samojen kokoaikatyötä tekevien miesten säännöllisen työajan ansiotyötunnit ilman tuntiperusteisesti korvattuja ylityötunteja ovat noin 15-20 % korkeammat kuin naisten, taloussuhdanteista riippuen. Huonossa taloustilanteessa miesten tunnit laskevat nopeammin kuin naisten. Säännöllisen työajan miesten ja naisten tehtyihin työtunteihin on useita tutkimustuloksia, viittaamme tässä Tilastokeskuksen tutkijoiden Päivi Keinänen (viite 1) ja Liisa Larja (viite 2) tuloksiin työvoimatutkimuksesta ja Tilastokeskuksen tutkijan Hannu Pääkkönen (viitteet 3 ja 4) ja yhdistyksemme palkka-asiantuntija Pauli Sumasen tutkimuksiin ajankäyttötutkimuksesta (viite 5). Nämä tutkimustulokset vahvistavat, että miesten säännöllisen työajan työtunnit ovat merkittävästi naisten työtunteja suuremmat. Kuitenkaan tätä ei Suomessa huomioida mitenkään palkkoja vertailtaessa. Tilastokeskuksen määrittely säännöllisestä työajasta: ”Kokonaistyöaika = säännöllinen työaika + ylityötunnit.” (viite 6)
Palkkataso
Kun laskemme miesten ja naisten palkkatason tasa-arvoisesti siten kuin ILO 100-sopimus määrittelee ei-syrjivien palkanosien pois jättämisestä ja EU-parlamentin päätöslauselma 2008/ 2012(INI) määrittelee kvantitatiivisten tehtyjen, tuottavien työtuntien huomioimisesta, saamme lopputulokseksi, ettei Suomessa esiinny sukupuolten välistä palkkasyrjintää, vaan miehet ja naiset saavat keskimäärin samaa tuntipalkkaa tehtyä vuosityötuntia kohden.
”Asiantuntijoista” koostunut lain muutosesityksen tehnyt työryhmä ei ole perillä, kuinka tasa- arvoinen palkkavertailu tehdään. Tuskin voidaan olettaa, että työpaikoilla ymmärretään tasa- arvoisen palkkavertailun teko sen paremmin ilman, että tasa-arvolaissa se on tarkasti määritetty.
Pelkkien palkkatietojen käyttö ei tuota tasa-arvoista palkkavertailua. Sanoohan Eduskunnan oikeusasiamies kirjeessään Pauli Sumaselle (Dnro 2842/4/10): ”Sen perusteella, että sukupuoli esiintyy yhtenä palkkarakennetilaston luokitustekijänä, ei tätä tilastoa voi kuitenkaan kutsua tasa- arvotilastoksi”.
Pelkkää palkkatilaston käyttöä tasa-arvoisen palkkaeron mittaamiseen ilman tehtyjen työtuntien huomioon ottamista kritisoivat myös YK, ILO, EU:n parlamentti ja Euroopan komissio.
YK ja ILO mainitsevat bruttopalkkavertailusta puuttuvan ” Number of working hours” (ILO – UN Global Compact webinar march 2011, http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/@ed_emp/ @emp_ent/@multi/documents/meetingdocument/wcms_156288.pdf , read 18.1.2013, page 10). (Ei löydy suomennettuna, Number of working hours = työtuntien lukumäärä)
ILO mainitsee tehdyistä työtunneista: ’Labour productivity’ of working hours: ’Estimates of annual working hours are often unavailable or are relatively unreliable. Even for developed economies, annual working hours are not consistently defined. For example, statistics on working hours often refer to paid hours rather than to hours actually worked, implying that no adjustments are made for paid hours that are not worked, such as hours for paid vacation or sickness, or for hours worked that are not paid for. (ILO KILM-18 report section 17 ’Labour productivity’ http://kilm.ilo.org/2011/ download/kilm17EN.pdf, read 22.4.2013) (Ei löydy suomennettuna)
EU-parlamentin päätöslauselmassa tasa-arvoisen palkkavertailun tekemisestä 2008/ 2012(INI) kohta G kuuluu: ”ettei palkkaero perustu pelkästään bruttotuntipalkkojen eroihin, vaan että pitäisi ottaa huomioon myös yksittäiset palkat, ammatillinen osaaminen, työn organisointi, ammatillinen kokemus ja tuottavuus, joita on arvioitava ei vain määrällisesti (fyysiset läsnäolotunnit työpaikalla) vaan myös laadullisesti, sekä …”
Euroopan komissio lausuu palkkaeron laskemisesta: “In the EU, the gender pay gap is referred to officially as the ‘unadjusted gender pay gap’, as it does not take into account all of the factors that impact on the gender pay gap, such as differences in education, labour market experience, hours worked, type of job, etc.”. European Commission – Directorate-General for Justice: Tackling the gender pay gap in the European Union, ISBN: 978-92-79-28821-0, 2013, sivu 5. Löytyy myös internetistä. (Ei löydy suomennettuna) (it does not take into account .. hours worked = EU:ssa käytetty palkkaerolaskelma ei ota huomioon tehtyjä työtunteja)
Muistutamme edelleen tasa-arvolain pykälään 6 liittyen, että laissa tulisi olla mainita siitä, että samaa palkkaa tulee maksaa samasta tai samanarvoisesta työstä siitä huolimatta, että henkilöt kuuluvat eri työehtosopimuksen piiriin. Tällä vältetään se kiusallinen epäkohta, joka tuli ilmi Paraisilla kun kaksi työntekijää sai eri palkkaa samasta työstä ja tasa-arvovaltuutetun mukaan tämä oli oikein, vaikka maatiaisjärjellä ei asiaa voi hyväksyä. Myös KKO hyväksyi palkkaeron syrjimättömänä, vaikka oikeus ja kohtuusnäkökohdat huomioon ottaen pitäisi maksaa sama palkka.
Huomautamme vielä, että Valtioneuvoston selonteko 2010 ”NAISTEN JA MIESTEN VÄLISESTÄ TASA-ARVOSTA” sisältää väitteen ”Keskimääräiset kuukausiansiot kuvaavat kokoaikaisen ja täyttä palkkaa saaneen palkansaajan säännöllisen, tehdyn työajan ansioita.” (Viite 7). Tilastokeskus sanoo kuitenkin ansiotasoindeksin selosteessaan, että mukana ovat niin tehdyn kuin ei-tehdynkin palkallisen työajan ansiot. Käytetty asiantuntija ei siis tunne ansiotasoindeksitilaston sisältöä.
Edellä olevan valossa ehdotamme, että valtiohallintoon palkataan johonkin tasa-arvoyksikköön (Tasa-arvovaltuutetun toimisto, STM:n tasa-arvoyksikkö, TANE…) yksi henkilö, jolla on kykyä tarkastella palkkavertailuita tasa-arvoisesti siten kuin ILO 100 – sopimus ja EU-parlamentin päätöslauselma sen määrittelevät. Lisäksi hänen olisi tunnettava Tilastokeskuksen tilastojen kuvaukset ja sisällöt.
Tasa-arvovaltuutettu on anonut lisää henkilökuntaa valvomaan palkkatasa-arvoa. Kun tämä esittämämme tasa-arvoisesti palkkojen tarkasteluun kykenevä henkilö on palkattu, huomataan, ettei Suomessa ole palkkaeriarvoa, ainakaan naisia kohtaan. Mitään lisävalvontaa ei siis enää tarvita, henkilökuntaa voidaan jopa vähentää. Kun tasa-arvolaissa selkeästi määritellään, kuinka työpaikan palkkavertailu tulee tehdä ILO 100 -sopimuksen ja EU parlamentin päätöslauselman 2008/ 2012(INI) mukaisesti, työpaikat selviävät palkkatasa-arvosta ihan omin avuin, ilman ulkopuolista valvontaa.
Helsingissä 30 elokuuta 2013
Miesten tasa-arvo ry
puolesta Juuso Erno, pj
______________________________________________________
Viite 1: Päivi Keinänen: ”Palkansaajien työajan muutokset ja työaikamuodot”, sivu 118,
Tilastokeskuksen kirjassa ”Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet”,2009, ISBN 978-952-
244-132-4
Viite 2: Tilastokeskuksen julkaisu ”Hyvinvointikatsaus 3/2012”, Liisa Larja: ”Suomalaisten työaika
Euroopan lyhyimpiä”.
Viite 3: Tilastokeskuksen julkaisu Iiris Niemi, Hannu Pääkkönen:”Ajankäytön muutokset 1990-
luvulla”, sivu 21, ISBN 951-727-964-7 (ja Hannu Pääkkösen väitöskirja).
Viite 4: Tilastokeskuksen julkaisussa: ”Työajan muutokset”, tutkimus Hannu Pääkkönen: Työajan
mittaamisen menetelmäerot” sivut 122-125, ISBN 952-467-175-1
Viite 5: Tampereen Yliopisto: Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisu 2011, Pauli
Sumanen: ”Sama palkka tehtyä työtuntia kohden?”, sivut 292-302, http://www.uta.fi/jkk/synergos/
tyohyvinvointi/tutkimusprojektit/tyoelaman_tutkimuspaivat_2011.pdf
Viite 6: Tilastokeskuksen selvitys Pauli Sumasen palkkatilastoja koskevaan kanteluun eduskunnan
oikeusasiamiehelle, Dnro TK-41-274-11, 30.3.2011, allekirjoittaneet pääjohtaja Heli Jeskanen- Sundström ja tilastojohtaja Kari Molnar.
Viite 7: Valtioneuvoston selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta , sivu 137, Sosiaali-
ja terveysministeriön julkaisuja 2010:8, http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?
folderId=1087414&name=DLFE-12723.pdf
1.
Suomessa on jo aiemmin tiukennettu lainsäädäntöä perhe- ja parisuhdeväkivallan osalta siten, että niiden kohdalla ei ole lievimmissäkään tapauksissa kyse asianomistajarikoksista, vaan kaikki viranomaisten tietoon tulevat tapaukset on asetettu virallisen syytteen alaisiksi. Nyt tiukennuksia esitetään raiskauksia koskevaan lainsäädäntöön. Vaikuttaa pahasti sille, että rikoslainsäädäntöön ollaan ujuttamassa ns. naisrauhasäädöksiä takaoven kautta. Kun ”naisrauha-pykäliä” on yritetty aiemmin esittää lisättäväksi rikoslakiin Ruotsin malliin, on hanke kaatunut selvästi sukupuolten välistä epätasa-arvoa lisäävän hankkeen herättämään kovaan julkiseen vastustukseen, mutta samaa yritetään siis jälleen, nyt vain sammutetuin lyhdyin ja pala kerrallaan.
Suurin osa viranomaisten tietoon tulevista raiskaustapauksista kohdistuu naisiin. Naisiin kohdistuva väkivalta on tämän lisäksi pääasiassa luonteeltaan perhe- tai parisuhdeväkivaltaa. Miehet, joihin lähisuhdeväkivalta kohdistuu ihan yhtä usein kuin naisiinkin, kärsivät sen lisäksi myös muusta väkivallasta, kuten vaikkapa katuväkivallasta. Naisiin tällaista väkivaltaa, tai edes sen uhkaa, ei juuri kohdistu. Kuitenkin on niin, että tavallinen pahoinpitely voi olla uhrin kannalta ihan yhtä tuhoisa (tai pahempikin) kuin jokin perheväkivaltatapaus tai jopa raiskaus. Katuväkivallan uhri voi rikoksen seurauksena olla kyvytön, tai koston pelossa haluton, huolehtimaan omista intresseistään. Näyttää pahasti sille, että kun kysymys on rikostyypistä, jonka uhriksi joutuu pääsääntöisesti miehiä, ei lainsäätäjää huoleta uhrien kohtalo läheskään niin paljon kuin silloin, kun on kyse sellaisista rikostyypeistä, joista erityisesti naiset kärsivät.
Kun väkivaltarikoksista jaettavat tuomiot eivät tunnetusti miltään osin vastaa kansan yleistä oikeustajua (ne ovat kansalaisten mielestä aivan liian lieviä), on kummallista, ettei rikoslainsäädäntöä kiristetä kaikkien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten osalta, vaan ainoastaan osan. On suuri vaara, että rikoslainsäädännön muuttaminen tällä tavoin vain entisestään vahvistaa käsitystä siitä, etteivät miehen henki ja terveys ole samanarvoisia kuin naisen. Lainsäätäjän tulisi päinvastoin antaa selvä signaali siitä, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa miehiin kohdistuva väkivalta on ihan yhtä tuomittavaa kuin naisiinkin kohdistuva väkivalta.
2.
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuluu syyttömyysolettama, minkä kunnioittaminen on iso haaste juuri raiskausten kohdalla. Koska raiskaussyytökset lähes aina ovat seurasta tilanteista, joissa sosiaalinen kanssakäyminen on hyvin intiimiä, ollaan useasti sana vastaan sana – tilanteessa. Ulkopuolisia todistajia ei ole. Kun lainsäädäntöä on lisäksi aiemmin muutettu siten, että esimerkiksi päihteiden käytön seurauksena itsensä tahdottomaan tilaan saattaneen hyväksikäytöstä on tehty raiskaus (sinänsä hyvä muutos), voi hyvin olla, ettei väitetystä rikoksesta ole todisteena edes huomattavia merkkejä väkivallasta. On vain syytös. Kun näissä tilanteissa on usein käytetty päihteitä runsain määrin, voi olla kyseenalaista, mitä osapuolet myöhemmin muistavat tapahtumien kulusta, jos muistavat yleensä mitään. NS filmin katkeaminen ei kuitenkaan itsessään ole mikään todiste siitä, että seksuaalinen kanssakäyminen olisi tapahtunut vastentahtoisesti tai tiedotonta hyväksikäyttäen. Voihan olla, että kokemus on molemmilla osapuolilla yhtä lailla hämärän peitossa.
Kun rangaistusasteikkoa vielä ollaan mitä ilmeisimmin edelleen kiristämässä, on aivan olennaista pitää erityistä huolta syyttömyysolettaman kunnioittamisesta. Syytetyn ei tarvitse esittää todisteita syyttömyytensä tueksi, vaan häntä on lähtökohtaisesti pidettävä syyttömänä. Syyttäjän tehtävänä on sitten esittää todisteita, joiden perusteella oikeus voisi todeta syytetyn syylliseksi ja langettaa hänelle lainmukaisen tuomion. Toisin sanoen, kun mahdolliset rangaistukset kovenevat, on näyttöä löydyttävä entistä enemmän.
Turhia raiskausilmoituksia tehdään Suomessa ja maailmalla yllin kyllin[1], mikä on vakava asia, sillä toisen ihmisen syyttäminen näin raskaasta rikoksesta, voi johtaa rikosoikeudellisten seuraamusten lisäksi muunlaisiin negatiivisiin seurauksiin niin syytösten kohteen perhe- kuin työelämässäkin.[2] Perusteettoman syytöksen aiheuttamia vahinkoja on jälkikäteen erittäin vaikea, ellei peräti mahdoton korjata. Rikollisleimasta voi olla julkisuuden silmissä mahdoton vapautua, vaikka syytösten perättömyydestä ei olisi pienintäkään epäilystä. Puhumattakaan siitä, että joutuisi tekaistun syytöksen perusteella syyttömänä vankilaan.
Kun raiskauslainsäädännön toimivuutta arvioidaan, ykkösprioriteettina tuleekin olla sen arvioiminen, tapahtuuko oikeus vai ei. Sellaiset julkisuudessa esitetyt puheenvuorot, joissa on pidetty meillä nykyisin jaettujen raiskaustuomioiden määrää liian pienenä, ovat stalinistisessa hurmahenkisyydessään vastenmielisiä[3]. Ihmisoikeuksia kunnioittavassa sivistysvaltiossa oikeuslaitoksen tehtävän ja tavoitteena ei voi olla se, että jostakin rikoksesta jaettaisiin joitain piirejä tyydyttävä määrä tuomiota, riippumatta siitä, onko näitä rikoksia edes tapahtunut tai siitä, ovatko ne, joiden väitetään tällaisiin rikoksiin syyllistyneen, todella syyllisiä vai eivät. Jos rikoksia ei ole tehty, tai niistä syytetyksi joutuneet ovat syyttömiä, ei tuomioita tietenkään pidä jakaa. Oikeuslaitoksen toiminnan tulee perustua faktoille ja niiden tasapainoiselle arvioinnille, eikä jonkun ideologisen kiihkoilijaryhmän asettamien tuotantotavoitteiden saavuttamisen tavoittelemiselle.
Raiskauksia koskevaa lainsäädäntöä arvioitaessa, on siis kiinnitettävä erityistä huomiota siihen ongelmaan, jonka perättömät raiskausilmoitukset aiheuttavat. Perättömän ilmoituksen tekijät on saatava edesvastuuseen teoistaan, sillä heidän toimintansa loukkaa erityisen syvästi niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti joutuneet raiskauksen uhreiksi. Perättömien syytösten vuoksi raiskausten oikeat uhrit voivat joutua epäluulon kohteeksi ja heidän valmiutensa ajaa omia oikeuksiaan voi vaarantua. Perättömistä ilmoituksista seuraavia sanktioita on kiristettävä ja on huolehdittava, että perättömän ilmiannon tekijät joutuvat korvaamaan myös sen haitan, jonka heidän toimintansa on uhreilleen aiheuttanut.
Ei ole mitään syytä olettaa, että perättömien raiskaussyytösten tekeminen olisi jonkinlainen marginaali-ilmiö, jonka pohtimiseen ei juuri kannattaisi aikaa uhrata. Mielenterveysongelmat, parisuhderiidat, huoltajuuskiistat, rahan ja julkisuuden tavoittelu voivat hyvin toimia motiiveina perättömille ilmiannoille. Kun perättömän syytöksen esittämisestä ei nykyisellään seuraa juuri minkäänlaista sanktiota, ei kynnys sellaisen esittämiseen ole kovin korkealla. On absurdia ajatella, ettei lainsäädännön tarjoamaa mahdollisuutta saattaa toinen ihminen perättömän ilmiannon perusteella vaikeuksiin, voitaisi käyttää väärin. Tietenkin sitä käytetään.
Yksi peruste tekaistun raiskaussyytöksen esittämiselle voi olla perusteettoman syytöksen esittäjän oma uskottomuus. Kun päihteiden käyttö johtaa harkitsemattomaan käytökseen ja sellaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, joka seuraavana päivänä, pään selvittyä, alkaa kaduttaa, voi kiusaus sälyttää vastuu kaikesta tapahtuneesta toisen osapuolen niskoille, käydä liian suureksi. Näin voi käydä etenkin, jos oma parisuhde ja perhe-elämä ovat vaakalaudalla. Jos tilanteeseen on ajauduttu päihteiden liikakäytön seurauksena, voivat osapuolten mielikuvat tapahtumista olla siinä määrin hataria tai olemattomia, että jälkikäteen kenenkään on mahdoton sanoa, mitä oikeasti on tapahtunut.
Erityisesti julkisuuden henkilöihin voidaan perättömien raiskaussyytösten avulla kohdistaa painetta kiristys- tai uhkailutarkoituksessa. Toisaalta jo pelkkä julkisuuden valokeilaan pääseminen voi saada epätoivoisimmat yrittäjät liikkeelle. Tällaisista tilanteista on niin meillä kuin muuallakin kokemuksia[4]. Parisuhde- ja perheriidoissa on usein käytetty lyömäaseena tekaistuja perheväkivaltaa ja lapsien seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia syytöksiä, joten tekaistuihin raiskaussyytöksiin turvautuminen ei ole niissä mitenkään mahdotonta.
Edellä esitetyistä syistä, on hämmästyttävää, ettei perättömien raiskaussyytösten ihmisoikeuksille, tasa-arvolle ja oikeusvaltiolle muodostamaa uhkaa ole huomioitu lainkaan esityksen valmistelussa. Tämä on iso puute, joka on syytä korjata välittömästi.
3.
Seksuaalisen häirinnän suhteen on olemassa sama perättömien syytösten vaara kuin raiskaustenkin kohdalla, mutta vielä laajempana, sillä seksuaalinen häirintä on määritelty niin epämääräisesti, että lähes mitä hyvänsä voidaan väittää seksuaaliseksi häirinnäksi. Koska seksuaalisen häirinnän määritelmä on niin vahvasti sidoksissa subjektiivisiin kokemuksiin, ei mitään objektiivista, kaikkien hyväksymää määritelmää edes ole olemassa. Tämä on luonnollisesti massiivinen ongelma, sillä oikeusvaltiossa ihmisten olisi voitava etukäteen tietää, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Rajan on oltava etukäteen selvä ja sen on oltava kaikissa tapauksissa ja kaikkien kohdalla sama.
Kun seksuaaliseksi häirinnäksi on laskettu jopa katseita ja eleitä, on näytön saaminen usein hyvin hankalaa, ellei täysin mahdotonta. Katseet, eleet, ilmeet ja vitsit kuuluvat lisäksi aivan normaaliin sosiaaliseen vuorovaikutukseen, joten sellaisten inhimillisen kommunikaation osien kriminalisointi vaikuttaa johtavan täydelliseen umpikujaan. Jokaisella on oma makunsa, tyylinsä ja tapansa toimia sosiaalisissa suhteissa, eikä voida pitää hyväksyttävänä sitä, että kaikkein ahdasmielisimpien ja suvaitsemattomimpien ihmisten annettaisiin rikossyytteiden avulla asettaa se raja, mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Hyvä käytös on tilannesidonnaista, kulttuurisidonnaista ja viime kädessä yhteisöllisesti määräytyvään etikettiin perustuvaa. Ei ole tarkoituksenmukaista, eikä suotavaa, että sen sisältöä ryhdyttäisiin määrittelemään lainsäädännön avulla ja tuomioistuinten ratkaisujen kautta. Suomen muuttuessa yhä monikulttuurisemmaksi on hyväksyttävä se, että erilaiset tuontitavarana saapuneet tavat, kuten poskisuudelmat, ovat tulleet jäädäkseen, vaikka kaikki eivät niistä perustaisi. Samassa suvaitsevaisuuden hengessä on suhtauduttava myös paikallisiin perinteisiin, työyhteisön sisällä kasvaneeseen ammattihuumoriin ja flirttailuun. Mikään seksuaalinen ahdasmielisyys ei liioin saa kahlita suomalaista sananvapautta. Sananvapauden on, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen mukaan, katettava myös jotakuta mahdollisesti loukkaavien näkemysten, kuten vaikkapa kaksimielisten vitsien, esittäminen[5].
On huomioitava se, että vapaassa yhteiskunnassa on hyväksyttävä se, etteivät kaikki jaa yhteisiä arvoja tai soveliaisuuskäsityksiä. Ihmiset ovat yksilöitä, jokainen oman ainutlaatuisen taustansa tuotteita, eikä ole lainkaan tavatonta, että sosiaalisessa kommunikaatiossa tapahtuu väärinymmärryksiä ja katkoksia. Ei voida olettaa, että ihmiset olisivat ajatuksenlukijoita. On tunnustettava se, että yksilöiden subjektiivisista tuntemuksista voi tulla tietoiseksi vasta silloin kun saa noista kokemuksista tiedon. Näin ollen, sen henkilön, joka kokee tulleensa häirityksi, on usein ilmaistava tuntemuksensa muille ennen kuin asioiden tilaan voidaan saada muutosta. Olisi suhteetonta, jos subjektiivisten kokemusten ensisijainen ilmaisu tapahtuisi oikeudessa, rikosoikeudellisen prosessin muodossa.
Seksuaalisesta häirinnästä puhuttaessa on syytä muistaa, että ihmisillä on luontainen tarve toteuttaa seksuaalisuuttaan. Joidenkin kenties joissain tilanteissa epäasialliseksi tai häiritseväksi kokema käytös ei siis kumpua pahuudesta, vaan ihmisten luontaisista vieteistä. Miten ja missä määrin seksuaaliviettiä eri ilmenemismuotoineen kannattaa rikosoikeuden keinoin kahlita tai ohjailla, on tässä asiassa keskeinen kysymys. Hyvin usein flirttailu ja vitsailu koetaan miellyttävinä, hyvää ja rentoa ilmapiiriä rakentavina ilmiöinä. Niitä suorastaan haetaan ja vaaditaan lisää. Positiiviseksi koettu ilmiö muuttuu negatiiviseksi vasta siinä vaiheessa kun seksuaalissävytteistä huomiota osoittaa sellainen henkilö, josta ei olla kiinnostuneita. Lain pitäisi kuitenkin olla kaikille sama, niin sosiaalisesti lahjakkaille ja suosituille, kuin niille, jotka eivät ole yhtä ihailtuja ja osaavia. On vaarana, että lakiesitys tulee tältä osin entisestään huonontamaan sosiaalisesti lahjattomien ja ulkonäöllisesti vähemmän onnekkaiden miesten asemaa seurustelusuhteiden luomisessa.
Nykyinen rikoslainsäädäntö pitää sisällään aivan riittävät säännökset, joilla oikeasti loukkaavaan ja häiritsevään käytökseen voidaan puuttua. Varsinaiseen ahdisteluun, vainoamiseen, käsiksi käymiseen ja kunnianloukkauksiin voidaan tehokkaasti puuttua jo nyt. Tämä on hyvä asia, eikä tähän kaivata mitään muutosta. Meillä ei ole tarvetta lisäsääntelylle, vaan pikemminkin jatkuvasti paisuvan säädösmassan karsimiselle. Ihmisten intiimiin yksityiselämään tulisi lainsäädännön kautta puuttua mahdollisimman vähän. Me emme tarvitse ruuhkaantuneiden tuomioistuinten juttujonoihin rikosjuttuja, jossa jotakuta syytetään häiritsevistä katseista, kaksimielisen vitsin kertomisesta tai viattomasta flirttailusta.
Lisäsääntelylle, etenkin rikosoikeudelliselle, joka rajoittaa kansalaisten vapautta, olisi kyettävä esittämään todella painavat perusteet, jotta lain muuttamista esitetyllä tavalla voitaisiin pitää perusteltuna. Tällaisia perusteluja ei ole löytynyt. On myös erittäin epätodennäköistä, että kriminalisoinnit olisivat tehokas ja toimiva malli sellaisen epäsosiaalisen käytöksen karsimiseen, josta nyt on kysymys. Paljon tehokkaampi tapa olisi kasvatus ja sosiaalisen kontrollin lisääminen. Jos joku kokee vaikkapa työpaikallaan joutuneensa epäasiallisen kohtelun uhriksi, on huomattavasti parempi ratkoa konflikti tiilanne työpaikan sisällä kuin viedä juttu oikeuteen. On ensinnäkin mahdollista, että kysymys on väärinymmärryksestä, ajattelemattomuudesta, henkilökemioiden kohtaamattomuudesta tai erilaisista taustoista sekä tottumuksista, eikä tarkoituksellisesta pyrkimyksestä loukata ja kiusata toista ihmistä. Kaikkien kannalta olisi parempi, jos asiat saataisiin soviteltua niin, ettei kukaan menetä kasvojaan, ettei työilmapiiri happane totaalisesti ja ettei kenenkään jatkossa tarvitse kokea työpaikallaan epäasiallista käytöstä. Kun otetaan vielä huomioon se, että väitetyistä häirintätapauksista saattaa olla hyvin haasteellista löytää näyttöä ja että koko häirintäsyytös perustuu subjektiivisen kokemuksen varaan, ollaan hyvin heikoilla jäillä. Tässä ollaan luomassa oikeuslaitokselle rasitetta, jonka kantamiseen ei ole resursseja eikä edellytyksiä.
4.
Miesten tasa-arvo ry on tasa-arvojärjestönä erittäin huolestunut siitä, ettei esityksen valmistelussa ole tehty lainkaan suvausta, eli sukupuolivaikutusten arviointia[6]. Suvauksen pitäisi automaattisesti kuulua tällaisten lainsäädännöllisten projektien avainsisältöön, eikä sen laiminlyöntiä voi pitää millään tavoin perusteltuna. Juuri tämänkaltaisissa tapauksissa se olisi ollut ehdottoman tarpeellista, sillä vaikka lainsäännökset olisivat muodollisesti sukupuolineutraaleja, ei niiden vaikutus käytännössä ole suinkaan sama miehille ja naisille. Esimerkiksi voi kysyä, miten hyvin sukupuoliyhteyden määritelmä on onnistunut miesnäkökulmasta raiskausten kohdalla (miksi vain toisen kehoon väkisin tunkeutuminen olisi raiskaus?), mutta teknisiä yksityiskohtia olennaisempaa on lain tosiasiallisten vaikutusten selvittäminen.
Erityisesti seksuaalisen häirinnän kohdalla esimerkeiksi häirinnästä on nostettu lähinnä sellaisia käytösmalleja, jotka ovat enimmäkseen tyypillisiä juuri miehille. Miesten on, biologisista ja kulttuurisista syistä, otettava aktiivinen rooli parisuhdetta solmittaessa. Näin ollen juuri miesten oletetaan ja odotetaan, joskus suorastaan vaaditaan, vievän omalla aktiivisella toiminnallaan ihmissuhdetta eteenpäin seksuaaliseen kanssakäymiseen ja kenties lopulta seurustelusuhteen solmimiseen asti. Ne miehet, jotka eivät tähän rooliodotukseen taivu, saavat huomata helposti jäävänsä yksin. Miehen on siis otettava riski, hänen on tehtävä aloite ja hänen on syvennettävä suhdetta. Tähän riskinottoon sisältyy luonnollisesti riskejä: mies voi tulla torjutuksi. Torjutuksi tuleminen ei ole henkisesti kovin miellyttävä kokemus, mutta miesten on elämässään vain sopeuduttava kantamaan ristinsä. Sen pitäisi kuitenkin riittää. Nyt kuitenkin ollaan luomassa rikosoikeudellisia seuraamuksia rooliodotustaan noudatettavien miesten taakaksi. Tämä on lievästi sanottuna kohtuutonta.
Seksuaalisen häirinnän määritelmissä ei ole tuomittavaksi tai moitittavaksi esitetty sellaisia käytösmalleja, jotka puolestaan ovat naisille tyypillisiä ja ns. perinteiseen feminiiniseen roolimalliin kuuluvia, kuten vaikkapa paljastavaa pukeutumista ja passiivista flirttailua. On kuitenkin selvää, että jotkut ihmiset saattavat kokea nämäkin käyttäytymismallit itseään loukkaaviksi, tai vähintään häiritseviksi. Herää epäilys, ettei laki tulisi seksuaalisen häirinnän osalta olemaan sama miehille ja naisille, kun esimerkit ovat näin yksipuolisia. Lisäksi meillä Suomessa on melko korkea kynnys nostaa näitä feminiinisiä seksuaalisuuden muotoja mukaan häirintäkeskusteluun, sillä naisten seksuaalisuutta on korostetusti pidetty arvokkaana asiana, jonka toteuttamista ja toteutumista pitäisi pikemminkin pyrkiä edistämään ja helpottamaan, eikä vaikeuttamaan. Tässä suhteessa vallitsee selvä kaksinaismoralismi, jota lakiesitys ei toteutuessaan suinkaan tule kitkemään, vaan vahvistamaan.
Kokonaan toinen asenne näyttää vallitsevan suhteessa miesten (hetero)seksuaalisuuteen. Sitä on suoraan sanottuna pyritty demonisoimaan. Miehet nähdään julkisessa keskustelussa, kuten tämänkin lakiesityksen ympärillä käydyssä keskustelussa, lähinnä ongelmien aiheuttajina ja uhkana. Miesten seksuaalisuus kytkeytyy keskustelussa ja päätöksenteossa lähes yksinomaan negatiivisiin asioihin; raiskauksiin, hyväksikäyttöön ja ahdisteluun. Tämä on hyvin huono lähtökohta tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia edistävän lainsäädännön luomiselle. Eikä tämä millään muodoin lisää miesten luottamusta viranomaisten kykyyn käsitellä molempia sukupuolia tasa-arvoisesti, kuunnellen ja kunnioittaen.
Laki ei esitetyssä muodossaan suinkaan vahvistaisi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista vaan kaventaisi sitä. Miehille tyypillisestä, aktiivisesta flirttailusta ja sosiaalisia suhteita vahvistavasta leikinlaskusta, tulisi lähtökohtaisesti kiellettyä ja rikollista. Pitäisi hyväksyä se, että miehet ja naiset eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Miehet ovat keskimäärin aktiivisempia ja aloitteellisempia kun puhutaan seksuaaliseen kanssakäymiseen ja seurustelusuhteisiin liittyvistä asioista. Sitä miehiltä odotetaan ja se on miehille luontainen tapa toimia. Miehiä ei pitäisi tästä rangaista, vaan heitä tulisi päinvastoin rohkaista toteuttamaan seksuaalisuuttaan avoimesti ja rohkeasti. On tietysti mahdollista, että tämä joissain tilaisuuksissa saattaa loukata jonkun naisen tunteita, mutta jos näin käy, olisi tilanne pyrittävä ratkaisemaan molempia osapuolia kuunnellen ja kunnioittaen, ei riitelemällä ja rankaisemalla.
Miesten tasa-arvo ry viittaa lisäksi aiemmin toimittamaansa lausuntoon oikeusministeriön arviomuistiosta 25/2012 (http://kannanotot.miestentasa-arvo.fi/2012/10/28/lausunto/).
[1] http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viidennes+perattomia, http://www.cotwa.info/
[3] http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vain+pieni+osa+raiskauksista+ilmoitetaan+poliisille/1135239484753, http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335103512.html
[4] http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288441099544.html, http://www.nbclosangeles.com/news/local/Brian-Banks-Rape-Case-Exonerated-NFL-Atlanta-Falcons-218978851.html
Miesten tasa-arvo ry tukee kansalaisaloitetta nykymuotoisen asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. Aloitteen mukaan yleinen asevelvollisuus on kansantaloudellisesti kallis, epätasa-arvoinen ja realistisia uhkakuvia ajatellen vanhentunut puolustusratkaisu, josta on lähes kaikissa Euroopan maissa jo luovuttu.
Nykyjärjestelmä kyseenalaistamalla on pyrkimys saada aikaan keskustelua uudenlaisista ratkaisuista. Miesten tasa-arvo ry:n yksinomaisena fokuksena kansalaisaloitteen tukemisessa on yhdistyksen agendan mukainen sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Oikeuksien ja velvollisuuksien ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole syytä jakautua sukupuolen perusteella, vaan tasa-arvoisesti.
Asevelvollisuuden lakkauttamista ajava kansalaisaloite aloittaa nimien keräämisen maanantaina 2.9.2013.
Lisätietoa aloitteesta ja sen tukijoista löytyy osoitteesta: www.ohion.fi
Lisätietoja MTA ry:n mukanaolosta kansalaisaloitteessa:
Hallituksen pj. Juuso Erno, juuso.erno@miestentasa-arvo.fi, 040-7549765
Hallituksen jäsen Jukka Lampinen, jukka.lampinen@miestentasa-arvo.fi, 040-9525557
