- nimetön nimi
- 6.11.2019
- 2 min käytetty lukemiseen
Asunnottomien yötä vietettiin jälleen 17.10.2019. Tänä vuonna tapahtuman teemaksi oli valittu ”Varjojen naiset”, eli naisten asunnottomuus.[i] Useissa tiedotusvälineissä tehtiinkin näyttäviä juttuja asunnottomien naisten kokemuksista. [ii]
Miesten tasa-arvo ry:n mielestä tiedotusvälineissä olisi ehdottomasti pitänyt tuoda esiin se tosiasia, että noin 80 prosenttia asunnottomista Suomessa on miehiä. [iii] Asunnottomuus on yksi keskeisistä miesten tasa-arvo-ongelmista Suomessa, mutta jostain syystä tämä tosiasia tahtoo jäädä uutisoinnissa pimentoon. Miesten tasa-arvo ry huomauttaa, ettei tässä ole kyse vain yhden teemavuoden vaikutuksesta, vaan asunnottomuutta on aiemminkin haluttu tiedotusvälineissä lähestyä kovin naisnäkökulmaisesta suunnasta. Näin on tehty myös viime vuonna[iv], vuonna 2017[v] ja niin edelleen[vi]. Eikä naiskeskeisyys rajoitu vain mediaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on myös päättänyt jakaa tukea käytännössä vain naisten asunnottomuuden vastaiselle hankkeelle[vii].
Miesten tasa-arvo ry pitää tärkeänä sitä, että asunnottomuudesta päästäisiin Suomessa viimein eroon, niin miesten, kuin naistenkin osalta. Se on kuitenkin vaikeaa, jos asunnottomien enemmistön, eli miesten, kokemukset ja kohtalot eivät nouse esiin. Jos katsotaan, että naisten asunnottomuuteen liittyy erityispiirteitä, niin ehdottomasti niitä liittyy myös miesten asunnottomuuteen.
Miesten tasa-arvo huomauttaa, että Suomessa on usein perusteltu keskittymistä nimenomaan naisiin kohdistuvaan parisuhdeväkivaltaan sillä, että se olisi yleisempää, kuin miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta. Miesten tasa-arvo ry on kyseenalaistanut tämän näkemyksen paikkansapitävyyden tieteellisten tutkimusten ja tilastojen perusteella[viii]. Koska asunnottomuuden käsittelyssä asunnottomien sukupuolijakaumaa ei näytetä pitävän millään muotoa olennaisena asiana, on kohtuullista odottaa, ettei lähisuhdeväkivaltaa koskevassa uutisoinnissa enää jatkossa jumiuduta enemmän tai vähemmän epäluotettavien lukujen taakse, vaan rohkeasti nostetaan esiin miehiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan erityispiirteitä.
Miesten tasa-arvo ry katsoo, että keskeinen syy siihen, että asunnottomuudenkin käsittelyssä painopiste on naislähtöinen, johtuu pitkälti poikia ja miehiä kohtaan tunnetusta sukupuolten välisestä empatiavajeesta. Miehiä ja poikia kohtaan tunnetaan tutkitusti vähemmän empatiaa kuin naisia ja tyttöjä[ix]. Juuri tästä syystä viranomaisten, poliitikkojen ja median pitäisi olla erityisen tarkkoina tasa-arvoon liittyviä aiheita käsiteltäessä. Vain siten voimme ylittää tasa-arvokeskustelussa ja – politiikassa empatiavajeen aiheuttaman vääristymän.
[ii] Esim. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naisten-asunnottomuuteen-liittyy-yleensa-myos-perhe-ja-aitiys-nama-naiset-elavat-hyvin-haavoittuvaisissa-tilanteissa/7592030, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7c80ff2a-4457-4711-ae9f-226c406cb739, https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006275556.html, https://yle.fi/uutiset/3-11023001
[iii] https://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Tilastot_ja_selvitykset/Asunnottomuus/Asunnottomat_2018(49593)
- nimetön nimi
- 28.10.2019
- 2 min käytetty lukemiseen
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson aikoo lisätä sukupuolen teon motiivina rikoslain koventamisperusteeseen. Hänen tavoitteenaan on koventaa nimenomaan naisiin kohdistuvien rikosten rangaistusta (Maaseudun Tulevaisuus 21.10.2019). Perusteeksi kaavailulleen Henriksson väittää naisiin kohdistuvan vihapuhetta enemmän kuin miehiin.
Henriksson kertoi aikeistaan sen jälkeen, kun valtioneuvoston selvitys ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” oli valmistunut. Selvityksen mukaan kuitenkin, päinvastoin kuin Henriksson väittää, miehiin kohdistuu vihapuhetta enemmän kuin naisiin, kun tarkastellaan saapuneiden vihaviestien lukumäärää. Naiset kuitenkin kokevat viestejä vihapuheeksi miehiä enemmän.
Liioiteltuja ja seksistisiä väitteitä nimenomaan naisiin kohdistuvista vaaroista sekä väkivallan uhkakuvista ja trendeistä on toisteltu vuosia. Henriksson ei tee tässä poikkeusta, kun hän artikkelissa väittää, että Suomessa joka kolmas nainen on joutunut lähisuhdeväkivallan uhriksi. Kun Suomessa on yli 1,5 miljoonaa aikuista naista, meillä olisi Henrikssonin väitteen mukaan yli puoli miljoonaa lähisuhdeväkivaltaa kokenutta naista. Kuitenkin, rikos- ja pakkokeinotilaston mukaan vuonna 2018 täysi-ikäisiin kohdistuneen lähisuhdeväkivallan naisuhreja oli alle 5700 ja heidän määränsä on vuodesta 2009 laskenut lähes 5 %-yksikköä i).
Sukupuoli koventamisperusteena ei ole ainoa uudistus, jota Henriksson suunnittelee. Artikkelissa hän nimittäin kertoi myös, että Suomeen perustetaan ensi vuonna erityinen naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä. Suunnitelma tuntuu sikäli oudolta, että Suomessa miehet ja naiset kohtaavat väkivaltaa yhtä paljonii). Lähisuhdeväkivallan kohdalla näyttää jopa siltä, että nuoret ja keski-ikäiset miehet joutuvat selvästi useammin puolisonsa pahoinpitelemäksi kuin samanikäiset naiset, mutta miesten kynnys ilmoittaa itseensä kohdistuneesta lähisuhdeväkivallasta on korkeaiii).
Sen lisäksi, että naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija lisäisi sukupuolten välistä vastakkainasettelua ja toisi jälleen uuden naisia suosivan ja yhteiskunnan varoja kuluttavan elimen yhteiskuntaamme, törmättäisiin tässä samaan ongelmaan kuin vaikkapa tasa-arvovaltuutetun kohdallakin; pitääkseen työpaikkansa, tällaiset toimijat löytävät toimialaansa liittyviä ongelmia sieltäkin, missä niitä ei ole, eikä näillä ongelmilla ole tapana loppua.
Jo nyt sukupuolittunut lainsäädäntö vaatii miehiltä – muttei naisilta – asepalvelusta tai siviilipalvelusta, antaa naisille alennusta lapsensa surmaamisen rangaistuksesta, antaa kolmelle feministiselle naisjärjestölle muttei miesjärjestöille vuosittain valtionapua ja vaatii osan puoluetuesta jaettavaksi puolueiden naisjärjestöille, vaikka naiset toimivat samoissa puolue-elimissä kuin miehet. Jos rikoslakiin lisätään Henrikssonin valmistelulähtökohdista sukupuoleen perustuva koventamisperuste, on perusteltua uskoa, että sitä käytettäisiin jälleen miehiä vastaan ja naisia suosien.
Suomen perustuslaki vaatii kansalaisten yhdenvertaista kohtelua. Näin ollen oikeusministeri Henrikssonin ehdotukset ovat seksistisyydessään täysin käsittämättömiä. Lainsäädäntö on jo nyt perustuslakiin nähden liian sukupuolittunutta, kun yhdenvertaisuusvaatimukset eivät tunnu koskevan miehiä.
Kysymmekin nyt, aikooko hallitus oikeusministerinsä esityksen mukaisesti jatkaa lainsäädännön sukupuolittamista ja kansalaisten jakamista kahteen kastiin.
Miesten tasa-arvo ry
Lähteet
- nimetön nimi
- 22.10.2019
- 2 min käytetty lukemiseen
Helsingin Sanomat kirjoitti maanantaina 21.10.2019 ison jutun kotitöiden jakautumisesta parisuhteissa[i]. Jutussa esikuvaksi nostettiin pariskunta, joka laskee Excel-taulukko-ohjelmalla tarkalleen, kuinka paljon kumpikin puoliso on kotitöitä tehnyt. Perheen vaimon vaatimuksesta näihin laskelmiin on otettu mukaan mm. sukulaisten kanssa käytyyn yhteydenpitoon, lapsen hankintojen koordinointiin ja yhteisten kavereiden tapaamisten suunnitteluun käytetty aika.
Jutun taustalla ovat Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimukset, joiden mukaan naiset käyttävät kotitöihin ja lastenhoitoon keskimäärin 221 minuuttia päivässä, miehet taas 153 minuuttia[ii]. Näitä tuloksia pidetään jutussa todisteena kotitöiden epätasa-arvoisesta jakautumisesta parisuhteissa. Miesten tasa-arvo ry kuitenkin huomauttaa, että ajankäyttötutkimuksen kaltaisen tutkimuksen käyttöön tasa-arvokeskustelussa liittyy useita ongelmia:
Siinä ei huomioida riittävässä määrin sellaisia kotitöitä, joita on perinteisesti pidetty ns. miesten töinä, kuten vaikkapa perheen kuljetustehtäviä.
Siinä lasketaan mukaan myös sinkkuina elävien kotitöihin käyttämä aika, joka ei liity parisuhteiden työnjakoon millään tavoin.
Siinä ei huomioida ansiotyöhön käytettyä aikaa. Kun ansiotyöhön ja kotitöihin käytetty aika lasketaan yhteen, parisuhteessa elävät miehet tekevät vuorokaudessa keskimäärin 72 minuuttia enemmän kuin heidän naispuoliset kumppaninsa.[iii]
Siinä on kyse perheiden sisäisistä asioista. Se, miten kotityöt kussakin parisuhteessa jaetaan, on yksinomaan parisuhteen osapuolten välinen asia. Olennaista on lopulta vain se, että he itse ovat tyytyväisiä.
Jutussa viitataan myös THL:n teettämään kyselytutkimukseen kotitöiden jakautumisesta, jossa miehet arvioivat kotitöiden jakautuvan tasaisemmin kuin naiset. THL:n erityisasiantuntija Johanna Närvi kommentoi tätä kyselytutkimusta seuraavasti: ”Miesten arviot kotitöiden tasaisesta jakautumisesta voivat kertoa halusta kuvata omaa parisuhdetta tasa-arvoisempana kuin se onkaan.” Toisin sanoen, THL:ssä ajatellaan, että kyselytutkimuksen vastauksissa naiset kertovat totuuden ja miehet valehtelevat. Eikö kuitenkin voida yhtä hyvin väittää, että naiset kyselyssä liioittelevat kotitöiden tekemistään ja haluavat kuvata oman parisuhteensa epätasa-arvoisempana kuin se onkaan?
Miesten tasa-arvo ry vaatii THL:ltä selvitystä siitä, mihin tieteelliseen näyttöön tämä näkemys perustuu. Millä perusteella THL:n asiantuntija esittää julkisuudessa näin seksistisen väitteen? Mikä on THL:n uskottavuus tasa-arvoasioissa, jos siellä suhtaudutaan näin ennakkoluuloisesti miehiin ja näin kritiikittömästi naisiin?
