Vieraannuttamisen vastustaminen vaikeuksissa
Vieraannuttamista vastustavat Pauli Kiurun (kok) ja Juho Eerolan (ps) lakialoitteet ovat tuoreiden tietojen mukaan joutuneet kovaan vastatuuleen Eduskunnassa.[1] Tämä on erittäin valitettavaa, mutta ikävän yllätyksetöntä.
Kenkä puristaa tutusta paikasta: vieraannuttamisen uhreiksi joutuvat ovat valtaosin isiä ja vieraannuttamiseen syyllistyvät enimmäkseen äidit. Niinpä vieraannuttamiseen puuttuminen parantaisi miesten asemaa, mutta rajoittaisi naisten vallankäyttöä erotilanteissa. Suomalaisille viranomaisille tasa-arvon edistäminen tällä tavoin on täysin vieras ajatus, sillä se poikkeaa tyystin perinteisestä ja vakiintuneesta tasa-arvopoliittisesta linjasta.
Perinteinen linjahan on ollut se, että naisten ”oikeudet” ja äidin tahto on mennyt perheeseen liittyvissä asioissa kaiken muun edelle ja ohitse. Lapsen oikeudet ovat tulleet kaukana perässä, mikäli niitä on muistettu huomioida lainkaan. Toistuvasti on nimittäin sorruttu kuvittelemaan, että lapsen etu olisi täysin yhteneväinen äidin edun kanssa, mikä on iso virhe. Miesten oikeudesta isyyteen ei sitten ole pahemmin edes puhuttu, vaan päähuomio on ollut isien velvollisuuksissa ja pyrkimyksissä niiden lisäämiseksi entisestään.
Luonnollisesti viranomaiset pyrkivät verhoamaan tasa-arvon ja lapsen oikeuksien vastaiset näkemyksensä poliittisesti korrektimpien selitysten taa, mutta kovin vakuuttavasti siinä ei ole onnistuttu. Ainuttakaan rationaalista perustetta sille, miksi vieraannuttamiseen ei pitäisi viranomaisten toimesta puuttua, ei tunnu löytyvän. Lapsiasiainvaltuutettu Maria-Kaisa Aulan pitäisi esimerkiksi tietää, että vieraannuttamiseen syyllistyvä vanhempi käyttää lasta vallankäyttönsä välineenä. Ongelma ei korjaannu neuvottelemalla, vaan tekemällä vieraannuttajan toimista loppu. Tasa-arvoviranomaisten vaikeneminen vieraannuttamisongelman edessä on hyvin kuvaavaa.
Suomalaisen demokratian tilasta kertoo hyvin karua kieltä se, ettei edes kansanedustajien enemmistön tahto näytä riittävän kalkkeutuneen, naiskeskeisen ja misandrisen ajattelutavan murtamiseen ja maan lainsäädännön uudistamiseen lapsen oikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavaan suuntaan. Jos tämä on todella tilanne, ei päättäjien kannata liiemmin surkutella äänestysprosenttien alhaisuutta. Miksi äänestää, kun kansan tahdolla ei ole lopulta mitään väliä?
[1] http://www.hs.fi/kotimaa/Avioerolapsen+tapaamisoikeus+j%C3%A4m%C3%A4hti+eduskuntaan/a1367721943452
